Suomen naisille kolmossija mc-viestissä

Hiihtosuunnistuksen maailmancupin kiertue Saksassa päättyi keskiviikkona viestiin. Suomen naiset onnistuivat hyvin sijoittuen viestin kolmanneksi joukkueella Mirka Suutari, Mira Kaskinen ja Salla Koskela. Naisten viestin voitti Venäjä 23 sekuntia ennen Ruotsin kolmikkoa. Suomi jäi kärkikaksikolle jo selvästi yli viisi minuuttia.

Mirka Suutari aloitti viestin mainiosti vaihtamalla toisena Venäjän jälkeen.

– Hiihto tuntui rankalta, mutta pystyin tekemään hyviä reitinvalintoja ja suunnistamaan itse. , Suutari iloitsi avausosuudestaan.

Mira Kaskinen vaihtoi kolmantena ja harmitteli hiihdon nihkeyttä, joka johtui muustakin kuin lämpimästä kelistä ja hupenevasta lumesta.

– Radalla tarjottiin kahtakin juoksuoikoa, toinen oli neljäsosa hiihtomatkasta, mutta suksilla kuitenkin mentiin koko ajan. Hajonnoissa oli jälleen isot erot, pohti Kaskinen kisan ratkettua.

Miesten viestin nopein oli Ruotsi yli puolitoista minuuttia ennen Venäjän kahta joukkuetta. Suomen miehet olivat joukkueella Tero Linnainmaa, Tuomas Kotro ja Janne Häkkinen viestin kuudensia yli seitsemän minuuttia kärkeä hitaampana.

Linnainmaa aloitti viestin mainiosti ja tuli yleisörastille kärjessä. Harmittavasti hän lähti kuitenkin kiertämään loppulenkkiä väärinpäin, ja kärkisija vaihtui noin kolmen minuutin takaa-ajoon Kotrolle ja Häkkiselle. Maalissa Suomen miesten sijoitus oli kuudes.

Päävalmentaja Eivind Tonna harmitteli avausosuuden virhettä, mutta suuntasi katseen jo eteenpäin.

– Nyt lähdetään kotiin harjoittelemaan ja valmistautumaan EM-kisoihin, jotka ovat runsaan kuukauden päästä Itävallassa. Siinä välissä moni urheilijamme käy vielä opiskelijoiden MM-kisoissa Venäjällä.

Hiihtosuunnistuksen maailmancup, Saksa Mühlleithen

Viesti, naiset: 1) RUS 1 1.31.48 (Alena Trapetsnikova, Polina Frolova, Maria Ketskina), 2) SWE 1 1.32.11 (Evelina Wickbom, Magdalena Olsson, Tove Alexandersson), 3) FIN 1.37.02 (Mirka Suutari, Mira Kaskinen, Salla Koskela).

Miehet: 1) SWE 1 1.51.15 (Erik Blomgren, Ulrik Nordberg, Erik Rost), 2) RUS 1 1.52.53 (Stepan Malinovski, Eduard Hrennikov, Andrei Lamov), 3) RUS 2 1.54.59 (Andrei Grigorijev, Sergei Gorlanov, Kiril Veselov), 6) FIN 1.58.54 (Tero Linnainmaa, Tuomas Kotro, Janne Häkkinen).

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail