Minna Kauppi: ”Urheilusta on vaikea luopua”

Minna Kauppi saavutti urallaan peräti yhdeksän MM-kultamitalia.
Minna Kauppi saavutti urallaan peräti yhdeksän MM-kultamitalia.

Suomen viime vuosikymmenen menestyneimpiin urheilijoihin kuulunut Minna Kauppi pyöritti perjantaina pistettä hienolle suunnistusuralleen. Kauppi vahvisti jo MM-kisojen jälkeen hahmottelemansa päätöksen siitä, että ura maajoukkuetasolla päättyy tähän kauteen.

– Nyt on lopputekstien aika, niin voi sanoa. Aika todennäköistä, ettei minua enää nähdä MM-areenalla. Viime vuosina ei ole tullut menestystä ja minulla on tiettyjä terveydellisiä asioita, joiden takia en pystyisi toivomallani tasolla jatkamaan, Kauppi summasi päätöstään.

17 MM- ja 10 EM-mitalia urallaan saavuttanut Kauppi myönsi, ettei päätös uran päättämisestä ole ollut helppo.

– Urheilusta on vaikea luopua. En sinetöi tätä lopettamis- tai himmailupäätöstä. Se on melko varma, mutta ei sitä koskaan tiedä, jätti Kauppi ovea raolleen.

Kauppi järjesti perjantai-iltana Lahden Upseerikerholla kiitosjuhlat lähipiirilleen, yhteistyökumppaneille ja suunnistusystävilleen.

– Olen saanut urheilulta niin paljon ja olen kiitollinen kaikesta. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman tukijoukkoja perhettä, valmentajia, seuraväkeä, liittoa ja ystäviä. Tulen suunnistamaan jollain tasolla aina, Kauppi lupasi.

Omia jatkosuunnitelmiaan Kauppi ei vielä osannut tarkentaa.

– Näen sen seikkailuna ja mahdollisuutena. Tämä on erikoinen paikka piirtää kartalle uusia unelmia, pohti Kauppi edessä olevaa elämänmuutostaan.

 

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail