Kokemus oli valttia SM-yökilpailussa, sillä pääsarjojen mestarit, Jämsän Retki-Veikkoja edustava Merja Rantanen ja Kooveen paidassa juokseva Jani Lakanen kuuluivat SM-kaartin kokeneimpiin suunnistajiin.
Maajoukkueuransa lopettanut Jani Lakanen oli tosimielellä taistelemassa SM-mitaleista. Perjantainen karsinta ei sujunut hyvin, joten finaaliin mies lähti kilpailun keskipaikkeilta.
-Päätin, että tänään ei saa hyvänolontunteen viedä. Lataus oli hyvä ja rastivirheitä ei tullut. Supertyytyväinen olen, Lakanen hymyili maalissa.
Hopeaa 1.15 Lakasen jälkeen otti Lynxin Aapo Leskinen. Pronssille taisteli Ikaalisten Nousevan-Voimen nuori yllättäjä Ville Parkkinen.
Rantanen jälleen mestari
Naisten kultaa selvin sävelin otti Jämsän Retki-Veikkojen Merja Rantanen. Kovaa vauhtia maastossa pitänyt nainen jätti toiseksi tullen Angelniemen Ankkurin Emily Kempin yli kolmen minuutin päähän.
– Voittamaan lähdin tavoittelemaan muutaman laihan vuoden jälkeen. Yritin lyödä vauhtia silmaan, sillä Antti muistutti ennen kilpailua, että yöllä kovalta tuntuva vauhti ei välttämättä ole sitä, mitaliinsa tyytyväinen Rantanen kertoi maalissa.
SM-pronssia otti SK Pohjantähden Marttiina Joensuu.