Suomalaiset vaisuja MM-pitkällä matkalla

Mårten

Suunnistuksen MM-kisojen päätöspäivä sujui perjantaina Skotlannin Glen Affricissa suomalaisittain vaisusti. Minna Kauppi oli MM-pitkän matkan parhaana suomalaisena vasta 13. Miehissä Mårten Boström oli paras suomalainen sijalla 14.

Miesten kisan voitti Ranskan Thierry Gueorgiou, jolle Sveitsin Daniel Hubmann hävisi 25 sekutia ja Norjan Olav Lundanes 57 sekuntia. Naisten MM-kultaa otti Tanskan Ida Bobach, jonka kulta oli Skotlannissa Tanskalle jo neljäs. Bobachin voitto heltsi ylivoimaisella, noin kolmen minuutin erolla ennen Norjan Mari Fastingia ja viime vuoden maailmanmestaria Svetlana Mironovaa.

Minna Kauppi oli luonnollisesti pettynyt sekä sijoitukseensa että suoritukseensa. Hän jäi raskaassa kisassa kärkeen lähes yhdeksän minuutia.

– Ihan surkea suoritus. Henkisesti pää oli jo kypsä, ei jaksa edes harmittaa, Kauppi manasi.

Merja Rantasen sijoitus pitkällä matkalla oli 18. Rantanen teki huonon reitinvalinnan pitkällä välillä.

– Tajusin rinnettä könytessä, että valinta oli huono, mutta mitäpä siinä enää pystyi tekemään. Oli vain taisteltava eteenpäin, pohti Rantanen, joka nostikin sijoitustaan loppua kohden.

Sofia Haajasen suoritus hylättiin, kun hänen leimasintikkunsa putosi jo kisan alkuvaiheessa maastoon.

Miesten kisassa Mårten Boström teki nousujohteisen suorituksen, vaikka matkalla oli ylimääräisiä ongelmia.

– Oli varuste- ja ruumistappioita. Ykkösen jälkeen hajosi kompassista luuppi ja ilman sitä tämmöisessä maastossa on aika vaikeata. On pakko myöntää, että ennen kisoja murtunut kylkiluu vaivasi erityisesti ylämäissä, kertasi 14:nneksi sijoittunut Boström, jonka menoa hidasti myös iso virhe 4-rastilla.

Fredric Portin (19.) ja Olli-Markus Taivainen (24.) selvisivät vähemmillä virheillä, mutta vauhti ei riittänyt parempaan.

– Juoksu oli aika takkuista, mutta suunnistus meni aika hyvin. En kuitenkaan jaksanut nostaa vauhtia, Portin myönsi maalissa.

Terveysongelmista keväällä kärsinyt Taivainen käänsi katseensa jo tulevaan.

– Sain tehtyä nykykuntoni mukaisen suorituksen. Minulla kausi on vasta aluillaan, syksyllä sotilaiden MM-kisoihin lähtevä Taivainen muistutti.

Päävalmentaja Juha Taini oli pettynyt suomalaispanokseen MM-pitkällä matkalla.

– Miehissä saatiin yksi heikko suoritus (Boström) ja se oli sijoituksellisesti paras. Sen lisäksi kaksi hyvää suoritusta (Portin ja Taivainen), joissa jalka ei heilunut riittävästi. Naisten suoritus oli aivan luokaton, Taini purki pettymystään.

Skotlannin MM-kisoissa Suomen saaliiksi jäi Merja Rantasen hopea keskimatkalta. Tavoite mitalikantaan paluusta täyttyi.

– Kisojen alkupäivinä meillä oli maalipaikkoja hyvin, mutta ei saatu limppua sisään. Neljäkään mitalia ei ollut kaukana. Tärkeintä nähdä, että oltiin taistelussa mukana. Maastomatkoilla naisten suoritukset olivat huonoja Rantasen keskimatkaa lukuunottamatta. Miehissä sujui teknisesti paremmin kuin vuosi sitten, mutta eniten tehtävää on fyysisellä puolella, summasi Taini Skotlannin MM-paketin.

Täydelliset tulokset: www.woc2015.org

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail