Halden toi Fredric Portinin uralle uutta sytykettä

Fredric Portin (edessä oikealla) iloitsi viikonloppuna 10-milan kakkossijasta Halden SK:n paidassa. Kuva: Erik Borg
Fredric Portin (edessä oikealla) iloitsi viikonloppuna 10-milan kakkossijasta Halden SK:n paidassa. Kuva: Erik Borg

Fredric Portinille elämä Haldenin maineikkaassa ja tiiviissä suunnistusyhteisössä on jo muutamassa kuukaudessa antanut paljon. Portin, 25, vaihtoi viime kauden jälkeen seuraa ja muutti tammi-helmikuun vaihteessa Haldeniin kehittyäkseen suunnistajana. Jo lyhyen kokemuksen perusteella hän kertoo kokemastaan innoissaan.

– Elämä Haldenissa on erityisesti antanut vaihtelua harjoitteluun ja uusia hienoja maastoja. Erityisesti suunnistustreenien määrä ja laatu ovat yllättyneet positiivisesti, Portin sanoo.

Portinin viime vuosia ovat värittäneet jalkavaivat, mistä johtuen muun muassa MM-kotikisat jäivät maajoukkuesuunnistajalta vain unelmaksi. Tämäkään vuosi ei ole ollut vaivojen suhteen poikkeus, sillä hyppääjän polvi vaivasi alkuvuodesta. Sen vuoksi juoksuharjoitukset puuttuivat kahden ensimmäisen Halden-kuukauden ajan ohjelmasta.

– Vasta sen jälkeen olen pystynyt hyödyntämään treenitarjontaa kunnolla. Ilmapiiri on täällä mukava ja yhteistyö suunnistajien kesken on näin pienessä kaupungissa helppoa. Uskotaan kovaan työntekoon ja uskalletaan myös luottaa siihen, että se tuottaa tulosta.

Valmennuksen osalta hän saa apua ruotsalaiselta maailmanmestari Emil Wingstedtiltä. Portin kertoo Wingstedtin antaneen vähän neuvoja, mutta tarkempaa viikko-ohjelmaa omalla urallaan intervalliharjoittelun toimivaksi kokenut ruotsalainen ei ole tehnyt.

– Juoksutauon jälkeen olen yrittänyt olla muuttamatta liikaa liian nopeasti, eli samalla kaavalla olen jatkanut kuin aikaisemmin. Enemmän suunnistusta ja maastossa juoksua on täällä tullut tehtyä. Se on ollut tietoinen valinta jotta voisin sekä parantaa juoksuvauhtiani metsässä että kehittyä taidollisesti. Tässä ehkä Emilin ajatustapa myös paistaa hieman läpi eli pitää harjoitella juuri sitä, mitä kisoissa mitataan, Portin kertoo.

Wingstedt nosti hapenottokykyään kovilla intervalliblokeilla ennen tärkeimpiä kilpailuja. Portin pitää mahdollisena, että kokeilee vastaavaa itsekin.

– Luultavasti vasta syksyllä. Taustalla pitää kuitenkin olla vakaa pohja perustyötä.

Suomessa ollessaan Paimion Rastia edustanut Portin viihtyi mainiosti Turussa, jossa suunnistajia asuu paljon. Haldenissa yhteishenki suunnistajien kesken on kuitenkin vielä tiiviimpi.

– Osittain uskon, että se johtuu paikan pienestä koosta, osittain luonteesta. Täällä uskotaan kovasti, että yksi tärkeä avain seuran menestykseen on paikan treeniympäristö. Kaikki yrittävät auttaa parantamaan kaikkien treenejä osallistumalla mahdollisimman moneen tapahtumaan, Portin kertoo.

Norjalainen, kolme henkilökohtaista MM-kultaa voittanut Olav Lundanes asuu lähes Portinien naapurissa. Lundanes on ollut alkuvuonna paljon leireillä, mutta on Haldenissa ollessaan Portinin mukaan aktiivisesti mukana.

– Meidän on helppoa lähteä treenaamaan yhdessä, hän viittaa asumiseen lähekkäin.

Ehjänä pysyminen ja matkasta nauttiminen tärkeimmät tavoitteet

Suunnistuksen MM-kilpailut 2016 järjestetään lähellä Haldenia, Ruotsin Strömstadissa. Se oli Portineille yksi syy muuttoon. Tulevat ”kotikisat” ovatkin tärkeä tavoite, varsinkin kun MM-kotikisat 2013 jäivät vammojen vuoksi välistä. Liikaa Portin ei tulevaa vielä halua miettiä.

– Vammat ovat opettaneet, että jokapäiväisistä treeneistä pitää osata nauttia. Joten vaikka MM-kisat 2016 ovat tärkeät kisat tulevaisuudessa, yritän kuitenkin kaikkein eniten osata nauttia ja arvostaa matkaa kohti sitä.

Sama ajatusmaailma näkyy myös tämän kesän tavoitteissa. MM-kisat ja suurviestit ovat tärkeitä tavoitteita, mutta tärkeämpääkin on:

– Yritän arvostaa joka kertaa kun pääsen kamppailemaan hyvistä sijoista hyvällä tasolla. Se ei ole itsestäänselvyys. Tärkeintä olisi saada ehjä vuosi ilman vammoja. Sen eteen pitää myös tehdä työtä, muistuttaa Portin, joka viikonlopun 10-milassa sijoittui Halden SK:n ykkösjoukkueessa viestin kakkoseksi.

Portinin arkeen on oman urheilun lisäksi kuulunut myös seuratyötä. Hänen vastuullaan on ollut Halden SK:n kouluprojekti, jossa koululaisia tutustutetaan ja innostetaan suunnistukseen.

– Työ on vapaa ja joustava ja sen lisäksi se sopii hyvin koulutukseeni, kun minusta tulee opettaja. Projekti päättyy kesään, joten yritän vielä löytää jotain muuta hommaa syksyksi.

Portinin kesään kuuluu jotain erityistä, kun hän pääsee uuden seuransa väreissä juoksemaan Jukolaa Paimiossa. Siitä hän on innoissaan jo reilu kuukausi ennen h-hetkeäkin.

– Aivan ainutlaatuinen kokemus. Halden SK:n väreissä juokseminen on aina ollut unelma ja kun vielä kisa käydään niin tutussa maastontyypissä, niin ei voi odottaa muuta kuin menestystä ja jännitystä, hän sanoo hymyillen.