OKM:n urheilija-apurahat ja Olympiakomitean valmennustuet

Päivitetty 15.2.2016

< Valmennusjärjestelmäkuvauksen pääsivu

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) urheilija-apurahat ja Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön (HUY) valmennustuet näyttelevät merkittävää osaa huippusuunnistustoiminnan rahoittamisessa. Olympiakomitea on rahoittanut ei-olympialajien valmennusta 1990-luvulta alkaen, OKM:n urheilija-apurahoja on myönnetty ei-olympialajien edustajille vuodesta 2000 alkaen. OKM:n ja Olympiakomitean rooli kasvaa entisestään, kun huomioidaan HUY:n tuki nuorten olympiavalmentajien palkkaamiseen (15 000 euroa/valmentaja/vuosi) sekä OKM:n järjestöavustukset ja karttamääräraha (ks. Suunnistusliiton talous). Suunnistusliiton ja sen edustusurheilijoiden saamat valmennustuet OKM:ltä ja HUY:ltä käyvät ilmi alla olevista taulukoista.

OKM:n urheilija-apurahat ovat verottomia henkilökohtaisia apurahoja, jotka OKM maksaa suoraan urheilijalle. Vuodelle 2014 apurahajärjestelmä uudistui siten, että apurahakategorioita on kolme: 20 000 €, 10 000 € ja 5 000 €. Suunnistajista apurahan vuodelle 2015 saivat Minna Kauppi (10 000 €), Mårten Boström (10 000 €), Venla Niemi (10 000 €), Merja Rantanen ja Miika Kirmula (5 000 €). Lisäksi em. urheilijoiden henkilökohtaisille valmentajille myönnettiin tukea yhteensä 6 250 €. Talvilajien apurahoista päätökset tehdään touko-kesäkuussa.

Olympiakomitean valmennustuet myönnettiin vuoteen 2006 asti henkilökohtaisina tukina. Vuodesta 2007 alkaen suunnistuksen ja hiihtosuunnistuksen tuet myönnettiin järjestelmätukena A-maajoukkuetason urheilijoiden valmentautumisen tehostamiseen. Vuonna 2013 Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö (HUY) uudisti valmennustukia siten, että osa jaetaan yksilötukena, osa lajitukena. Kokonaistuessa on huomioitu myös nuorten olympiavalmentajien palkkatuki. Valmennustuki maksetaan liitolle, ja tuen kohdentamisesta sovitaan liiton ja HUY:n lajiryhmävastaavan kesken. Suunnistusliiton tukisumma on kasvanut viime vuosina merkittävästi mm. olympiavalmentajien rekrytoinnin myötä. Suunnistuksen valmennustuet ovat olleet viime vuosina kasvussa, mutta hiihtosuunnistuksen tuki laski merkittävästi vuodelle 2014. Pyöräsuunnistukselle on myönnetty tukea satunnaisesti. Vuonna 2014 HUY jakoi tuettavat lajit kolmeen tukikategoriaan, joista suunnistus kuuluu 2-luokkaan ja hiihtosuunnistus 3-luokkaan. Pyöräsuunnistus ei kuulu tällä hetkellä HUY:n tukemien lajien joukkoon. Vuodelle 2016 suunnistuksen HUY:n valmennustuki on 90 000 euroa, josta 45 000 euroa on yksilö-/lajitukea ja 45 000 euroa nuorten olympiavalmentajien palkkatukea. Hiihtosuunnistuksen lajituki kaudelle 2015-2016 oli 15 000 euroa. Talvilajien valmennustuet kaudelle 2016-2017 julkistetaan touko-kesäkuussa 2016.

Urheilijoiden ammatinedistämissäätiön 2 000 euron apuraha lukuvuodelle 2015–2016 myönnettiin  suunnistajista Sofia Haajaselle ja Venla Harjulle sekä pyöräsuunnistajista Samuli Saarelalle.

Taulukko: OKM:n urheilija-apurahat SSL:n urheilijoille vuosina 2006–2015.

OKMn urheilija-apurahat SSLn urheilijoille vuosina 2006–2015Taulukko: OK:n/HUY:n valmennustuet SSL:n urheilijoille vuosina 2006–2015.

HUYn valmennustuet SSLn urheilijoille vuosina 2006–2015

< Valmennusjärjestelmäkuvauksen pääsivu


Linkit:

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail