Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki ja harrastepäällikkö Heikki Liimatainen vastaanottivat Suomen Ladun jakaman Vuoden liikuttaja 2014 palkinnon torstaina. Palkinnon Suunnistusliiton väelle jakoi Suomen Ladun puheenjohtaja Pekka Alanen.
– Suomen Latu pyrkii saamaan ihmiset liikkeelle ja mieluiten ulkoilmaan. Suunnistusliiton kuntosuunnistustoiminta innostaa vuosittain runsaasti kaikenikäisiä ihmisiä liikkumaan. Suunnistus on haastava laji, jossa ei pelkällä juoksuvoimalla pärjää, Alanen kehui liittoa.
Suomen liikuttaja -tunnustusta on jaettu vuodesta 1985. Sen myöntää Suomen Ladun hallitus.