ADT on valinnut suunnistusmaajoukkueen monivuotisen lääkärin Katja Mjösundin Erivapauslautakuntansa puheenjohtajaksi. Mjösund toimii suunnistuksen lisäksi monen muun lajin maajoukkuelääkärina ja on oman alansa arvostettu toimija. Hän tuo ADT:lle kansainvälistä näkemystä ja pyrkii kehittämään urheilijoiden kansainvälistä yhdenvertaisuutta.
– Olen vuosien aikana nähnyt huikean kehityksen työssä puhtaan urheilun puolesta. Sen on tehnyt mahdolliseksi tieteen ja menetelmien kehitys mutta myös asennemuutos, lisääntynyt yhdenvertaisuus maiden välillä ja kansainvälisen yhteistyön paraneminen. Kun uusi Maailman antidopingsäännöstö tulee voimaan vuodenvaihteessa, haluan ADT:n Erivapauslautakunnan olevan kansainvälistä kärkitasoa ja toimivan mallina vielä kehittyville urheilujärjestöille. Urheilijoiden terveyttä tulee vaalia pitäen samalla huolta tasavertaisuudesta. Tavoitteenani on tehdä työtä nimenomaan urheilijoiden asialla, rehdin urheilun puolesta, Mjösund sanoo.
Mjösund on aiemmin toiminut Erivapauslautakunnan varapuheenjohtajana. Erivapauslautakunnalla on oikeus myöntää urheilijalle erivapaus käyttää urheilussa kiellettyä ainetta tai menetelmää, jos urheilijan sairauden hoito näin vaatii.