Sveitsin kivikova nelikko vei odotetusti voiton Tsekin Olomoucissa käytävien suunnistuksen OMM-kilpailujen avausmatkalla sprinttiviestissä. Suomen joukkue sijoittui kahdeksanneksi lähes neljä minuuttia Sveitsille ja parisen minuuttia pronssijoukkue Tsekille hävinneenä. Hopeaa vei Ruotsi.
Suomi oli mukana mitalitaistelussa aina kolmannen osuuden alkupuolelle saakka. Maija Sianoja toi Suomen ensimmäiseen vaihtoon yhdeksäntenä reilun minuutin verran kärjestä jääneenä ja Otto Simosas nosti toisella osuudella Suomen kuudenneksi, vain kahdeksan sekunnin päähän kolmannesta sijasta. Saara Norrgrann aloitti osuutensa vauhdilla ja nousi jo uhkaamaan Ruotsin toista sijaa, mutta harmillinen virhe pudotti Suomen kärkikamppailusta. Vaihtoon Norrgrann tuli kahdeksantena ja ankkuri Severi Kymäläinen piti Suomen samalla sijalla kilpailun loppuun saakka.
Huomenna vuorossa on pitkä matka. Naisten kilpailuun suomalaisista starttaavat Saara Norrgrann, Kirsi Nurmi, Sari Nurmela ja Marjo Liikanen. Miesten kisassa Suomea edustavat Otto Simosas, Mikko Huhtinen, Einari Heinaro ja Toni Saari.