Niin on MM-kilpailut saatu käyntiin ja sprintit juostua Venetsiassa. Vaikka suomalaisittain menestys jäi laihaksi, varmasti finaalissa juosseille urheilijalle jäi hyvät muistot Venetsian MM-sprintistä. Harvoimpa sitä pääsee tällaiseen paikkaan näyttämään taitojaan.
Perinteiseen tapaan järjestelyjen osalta nähtävissä oli taas pientä alkukankeutta. Eikä kaikki mennyt nappiin meidänkään reissullamme. Toki olemme tottuneet, että kilpailumatkoihin pitää varata aikaa, mutta tällä kertaa meinasi jo pieni paniikki iskeä sprintin karsintasaarelle mantereelta matkustettaessa. Kovin helpoksi ei katsojille ja muille kilpailua seuraaville tätä matkaa oltu tehty. Paikallisilla kulkupeleillä saarelle pääsy vaati monta vaihtoyhteyttä, venebusseilla surffailua ja reilusti aikaa. Loppujen lopuksi kerkesimme kyllä karsintaan Buranon saarelle, mutta harmiksemme emme aivan ensimmäisten urheilijoiden suoritusten aikaan.
Vaivannäkö kyllä kannatti, sillä Buranon saari oli todella hieno paikka, jonne varmasti ei muuten olisi tullut mentyä. Moni urheilijakin kehui saarta jopa hienommaksi kokemukseksi kuin itse pääsaarta. Varmasti Burano olisi ollut MM-sprinttifinaalinkin arvoinen paikka. Venetsiaan turistiretkelle tuleville sitä voi suositella lämpimästi.
Pääsaarelle siirryttäessä finaaliareenalla meitä odotti yllätys (joka tosin oli ollut nähtävillä jo bulletiinissa, mutta emme sitä voineet uskoa etukäteen). Mediakeskus sijaitsi aivan maaliviivan tuntumassa laivalla. Sellaista ei aikaisemmin olekaan päässyt kokemaan. Vaikka hieno paikka olikin, laivan keinunta meinasi aiheuttaa pientä meripahoinvointia ja työskentelyä haittasi ”pienesti” myös se, että langaton netti ei tahtonut toimia rautakuoren sisällä. Lisäksi järjestäjät olivat unohtaneet sellaisen pikkuseikan, että media kenties haluaisi tehdä työtään myös laivan ulkopuolella. Onneksi kilpailun aikana medialle saatiin raivattua pienet kulkureitin kisa-alueelle ja oma pieni karanteenimme päätyi onnellisesti. Ja pääsimme tekemään työtämme, eli haastattelemaan ja kuvaamaan urheilijoita.
Finaalia seuraamaan oli saapunut myös mukava joukko rastikansaa ja ilahduttavan hyvin myös sini-valkoiset värit olivat edustettuina. Karttaa katsoessa sprintti vaikuitti melko yksinkertaiselta, mutta paikan päällä Venetsian todellinen haaste eli suorituksen toteutuminen valkeni tyhmemmällekin. Tasaisten talorivien pienet kujat ja porttikongit pistivät ihmettelemään, mistä ne urheilijat osasivat tuohonkin väliin pujahtaa. Suomalaisten hyvästä valmistautumisesta kertoo vaanivien virheiden vähäisyys.
Maanantaina kilpailut jatkuvat sprinttiviestillä varmasti aivan toisenlaisissa maisemissa. Niitä siirrymme ihmettelemään tänään. Luvassa lienee lisää elämyksiä – mutta varmasti hyvin erilaisia kuin mitä uppoava kaupunki tarjosi.
