Tarkkuussuunnistuksen EM-kilpailut alkoivat suomalaisttain hyvissä merkeissä. Ensimmäisen päivän jälkeen suomalaiset ovat täysillä pisteillä avoimen sarjan kärjessä. Ykkösenä on hallitseva maailmanmestari Jari Turto ja toisena, vain sekunnin Turtoa enemmän aikarasteilla käyttänyt MM-kolmonen Antti Rusanen. Myös paralympiasarjassa Pekka Seppä on hienosti kolmantena, pisteen kärjessä olevia ruotsalaisia perässä. Isoin pettymys suomalaittain oli Lauri Kontkanen, joka epäonnistui totaalisesti ja jäi 15 pisteeseen.
– Kilpailu oli hyvä ja tarjolla oli pahoja rasteja. Suomalaisittain asetelma huomiselle on kutkuttava, sillä kärkimiehillä ei ole paineita. Onnistuessaan saamaan täydet pisteet huomenna, kukaan ei voi mennä heistä ohi, joukkueenjohtaja Hannu Niemi kertoo.
Tarkkuussuunnistuksen toinen päivä käydään huomenna tiistai. EM-mitalit jaetaan kahden päivän yhteistulosten perusteella. Huomenna kisataan myös joukkuekilpailu, johon osalistuu kolme urheilijaa, joista vähintän yhden täytyy olla paralympiasarjasta.
Suomen joukkueet ovat: Joukkue1 Antti Rusanen, Jari Turto ja Pekka Seppä, joukkue2 Pinja Mäkinen, Marko Määttälä ja Kari Pinola.
Kisasivut
Tulokset, EM-tarkkuussuunnistus, 1.päivä
avoin
1) Jari Turto 20/11, 2) Antti Rusanen 20/12, 3) Lennart Walgrenn 19/07, 4) Pinja Mäkinen 19/08, 4) Maarit Wiksell 19/08, 6) Martin Jullum 19/10, …, 18) Marko Määttälä 18/14, 36) Matti Inkinen 17/28, 61) Lauri Kontkanen 15/15
paralympia
1) Mikael Johansson SWE 19/11, 2) Ola Jansson SWE 19/14, 3) Pekka Seppä 18/18, …, 13) Kari Pinola 16/45, 38) Ken Gammelgård 9/97, 43) Tuomo Märkelin 8/142