Kesälajien urheilija-apurahat julkaistu

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkistanut tämän vuoden kesälajien urheilija-apurahojen saajat. Kaikkiaan 95 yksilölajien urheilijaa saa yhteensä 995 000 euroa verovapaina urheilija-apurahoina. Apurahat myönnetään veikkausvoittovaroista.

Suunnistajia apurahaurheilijoiden joukossa on yhteensä viisi. Heistä Minna Kaupille on myönnetty ns. iso apuraha eli 20 000 euroa. Mårten Boström, Anni-Maija Fincke, Jani Lakanen ja Venla Niemi saavat kukin ns. pienen apurahan eli 10 000 euroa.

Tämän vuoden apurahajaossa on otettu käyttöön uudet, entistä tiukemmat kriteerit. Apurahat on jakoperusteiden mukaan tarkoitettu yksilöurheilijoille, jotka sitoutuvat pitkäjänteiseen ammattimaiseen valmentautumiseen. Apurahaa jaettaessa painotetaan pitkäjänteistä kehittymistä urheilijana sekä menestysmisennustetta kansainvälisissä arvokilpailuissa. Suuren apurahan taso nousi ja myöntämiskriteerit tiukentuivat. Suuren 20 000 euron apurahan sai 18 ja pienen 10 000 euron apurahan 50 urheilijaa. Ensimmäistä kertaa jaettiin myös 5000 euron apurahoja 27 urheilijalle.

Suunnistusliiton valmennuspäällikkö Petteri Kähäri kuvaa tuntojaan apurahapäätöstä kohtaan kaksijakoisiksi. Suunnistuksen saama kokonaismäärä on Kähärin mukaan kova juttu, mutta maailmanmestari Mårten Boströmin jääminen pienelle apurahalle sekä yllätys että pettymys.

– Uudistuneet kriteerit eivät olleet tiedossamme ennen tammikuun alkua ja aiempien vuosien perusteella odotimme, että Boström saa ilman muuta täyden apurahan. Kaupin, Niemen ja Lakasen apurahat olivat odotettuja ja Fincken apuraha positiivinen yllätys. On hyvä muistaa, että Merja Rantasen osalta apurahapäätös siirtyi vuodella eteenpäin tämän odottaessa perheenlisäystä, Kähäri muistuttaa.

Valmennuspäällikkö Kähärin näkemyksen mukaan mm. urheilija-apurahojen ja Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön valmennustukien jakokriteerien uudistaminen on osittain kesken.

– On syytä jatkaa rakentavaa keskustelua ja pyrkiä vaikuttamaan niin tukien myöntämiskriteereihin yleensä kuin omien lajiemme ja muiden ei-olympialajien asemaan ja arvostukseen. Meillä on mielestäni erittäin hyvä keskusteluyhteys huippu-urheiluyksikön suuntaan, Kähäri toteaa.

Apurahaurheilijoiden lista.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail