Maailmancupin päätöskierroksella lisäarvoa

Suunnistuskauden viimeinen maailmancupin kiertue kilpaillaan lokakuun alussa Sveitsissä. Suomi lähtee kahden osakilpailun turneelle kolmentoista urheilijan voimin. Maajoukkueen päävalmentaja Juha Taini näkee maailmancupin finaalikisoilla uutta painoarvoa, sillä jaossa on maailmancupin pisteiden lisäksi maailmanrankipisteitä, jotka vaikuttavat ensi vuoden MM-finaalien lähtöjärjestykseen.

– Päätöskisoissa on mahdollisuus antaa näyttöjä ensi vuoden valmennusryhmävalintoihin ja kerätä maailmanrankipisteitä. Ne vaikuttavat MM-finaalien lähtöjärjestykseen ja sitä kautta mahdollisesti myös MM-joukkueen valintoihin, selvittää Taini cupin finaalikierroksen lisäarvoa.

Suomi lähtee Sveitsiin kahdeksan naisen ja viiden miehen joukkueella. Naisissa mukana on niin Minna Kauppi kuin SM-pitkän matkan mestaruuden sunnuntaina yllättäen voittanut Tuulia Vibergkin. MS Parmaa edustava Viberg on naisten maajoukkueen ensikertalainen.

– Viberg ja Sari Anttonen juoksivat huippukovan SM-pitkän lisäksi hyvät Euromeeting-kisan. Mielenkiintoista nähdä heidät myös maailmancupissa, Taini punnitsee.

Miehistä Sveitsiin lähtee vain viiden urheilijan joukko. Tainin mukaan syy löytyy maailmancupin säännöistä.

– Ennen Sveitsin osakilpailuja Suomen miehistä vain Mårten Boström ja Jani Lakanen ovat kokonaispisteissä 40 joukossa. Viimeiseen starttiin otetaan vain 40 parasta, joten muut miehemme tarvitsevat keskimatkalta todella hyvät sijoitukset saadakseen starttipaikan myös sprinttikisaan, Taini perustelee.

Suomen maajoukkue leireilee ennen Sveitsin osakilpailuja puolentoista viikon ajan ensi kesän MM-maisemissa, Italian Asiagossa.

Suomen joukkue suunnistuksen maailmancupin päätöskierrokselle Sveitsiin 5.-6.10.2013:
Naiset:
Minna Kauppi Asikkalan Raikas, Venla Niemi Tampereen Pyrintö, Sari Anttonen Keuruun Kisailijat, Tuulia Viberg MS Parma, Riina Kuuselo Tampereen Pyrintö, Saila Kinni Tampereen Pyrintö, Anni-Maija Fincke Tampereen Pyrintö, Sofia Haajanen SK Pohjantähti.

Miehet:
Mårten Boström Lynx, Tero Föhr Vehkalahden Veikot, Jani Lakanen Vaajakosken Terä, Petteri Muukkonen Vehkalahden Veikot, Jere Pajunen Kalevan Rasti.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail