Vuokatin MM-kilpailuiden toinen päivä avattiin sprintin karsinnalla. Suomalaisista Venla Niemi ja Merja Rantanen selvittivät tiensä finaaliin, Marika Teinin päivä päättyi väärään leimaan.
Parhaimmasta suomalaissuorituksesta aamun karsinnassa Katinkullassa vastasi Merja Rantanen. Rantanen juoksi sarjassaan toiseksi häviten 35 sekuntia Sveitsin Simone Nigglille.
– Keskittyminen oli hyvää, mutta lopussa menin vähän käsijarru päällä ja kiertelin liikaa. Juoksu ei ollut parasta, mutta toivotaan, että tämä karsinta aukaisi ja iltapäivällä meno on iloisempaa, Rantanen analysoi.
Rantasen tähtäys MM-kisoja ajatellen on ollut maastomatkoissa, mutta jämsäläinen viihtyy myös sprintterin roolissa.
– Aika huikeeta ollut, olen aina tykännyt sprintistä!
Sprinttiä jo ensimmäisten valintojen yhteydessä juoksemaan valittu Venla Niemi selvitti myös tyylikkäästi itsensä finaaliin. Yksi parinkymmenen sekunnin virhe pudotti Niemen karsintasarjansa kuudennelle sijalle, eroa voittajaan Tanskan Maja Almiin tuli 44 sekuntia.
– Sai olla tarkkana, muutamat rakennetut aidat vaikeuttivat reitinvalintoja. Tein pienen virheen ja se vähän hermostutti, ja loppu piti juosta sitten kovempaa. Ei karsinnassa kuitenkaan tarvinnut puristaa niin täysiä, kuin finaalissa sitten, joten ihan hyvin fiiliksin lähden finaaliin, Niemi hymyili.
Marika Teinin päivä päättyi pettymykseen väärän leiman johtaessa hylkäykseen. Suoritus olisi riittänyt kirkkaasti finaalipaikkaan. Paljon sprinttejä juosseelle Teinille hylkäys oli ensimmäinen ikinä, eikä hän siten osannut varoa tilannetta.
– Olin jo juossut kerran kymppi-rastini ohi matkalla ysille, ja ajattelin tietäväni rastin sijainnin. Leimatessani kympillä en tarkistanut koodia ollenkaan, vaan leimasin ja jatkoin matkaan. Oma rastini olisikin ollut vielä parinkymmentä metriä eteenpäin. Yleensä tarkastan koodit, mutta nyt olin niin varma, Teini harmitteli.