Maailmancupia Suomessa myös kesällä 2014

Maailman parhaat suunnistajat kilpailevat Suomessa myös kesällä 2014, sillä Kansainvälisen suunnistusliiton (IOF) hallitus on myöntänyt Suomelle maailmancupin osakilpailun järjestelytehtävän. Suomi järjestää maailmancupin kolmanteen kierrokseen kuuluvan osakilpailun. Sprintin kisapaikkana on Imatra, ja kisajärjestelyistä vastaa SK Vuoksi.

Suomen osakilpailu järjestetään 11. kesäkuuta. Sitä edeltää samaan kierrokseen kuuluvat kaksi osakilpailua Norjan Kongsbergissa 7.-8.6. Suunnistuksen maailmancup alkaa ensi vuonna Turkissa maaliskuun alussa. Sen jälkeen vuorossa on huhtikuun alun osakilpailut Espanjassa ja EM-kisojen yhteydessä Portugalissa. Norjan ja Suomen osakilpailujen jälkeen vuorossa on heinäkuiset MM-kisat Italiassa sekä cupin päätöskierros Sveitsissä lokakuussa.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail