Suomalaiset kaukana kärjestä NORT:n avauksessa

Oslon lähellä suunnistetun Nordic Tourin ensimmäinen osakilpailu ei sujunut suomalaisittain voitokkaasti. Miehissä parhaiten onnistui 21. sijoittunut Tuomo Mäkelä, joka hävisi voittajalle, sprintin hallitsevalle maailmanmestarille Sveitsin Matthias Kyburzille 50 sekuntia.

– Tarjolla oli todella vaativa sprintti ja juoksijat joutuivat tekemään töitä suurten korkeuserojen ja vaativien reitinvalintaratkaisujen kanssa. Osa juoksijoista sortui virheisiin ja toisilla taas juoksu tökki Vuokatin leirin jäljiltä. Vähän parempaa odotettiin, sillä yhtään juoksijaa ei saatu 10. joukkoon. Tuomo Mäkelällä oli potentiaalia hyvään sijoitukseen, mutta loppulenkin vaativalla omakotitaloalueella tuli virhe, joka tiputti hänet kärjestä, päävalmentaja Juha Taini analysoi.

Naisissa voiton vei varmaan tyyliinsä sveitsiläinen moninkertainen maailmanmestari Simone Niggli. Suomalaiset esittivät tasaisia suorituksia, mutta ne eivät riittäneet lähelle kärkeä. Parhaiten naisissa suoriutui Marika Teini, joka oli 18. jääden 1.27 Nigglille. Sofia Haajanen oli 19. ja aikuisissa ensi kertaa juokseva Anna Närhi 20.

– Marika Teini juoksi hyvin ja Anna Närhi oli tekemästä isoa yllätystä, mutta myös hänelle tuli lopussa virhe. Huomenna keskimatkalla lähdetään tekemään parempaa tulosta, Taini toteaa.

Nordic Tour jatkuu sunnuntaina Norjassa keskimatkan kilpailuna.

Tulokset, NORT 1. osakilpailu, sprintti 1.6. Oslo, Norja

Naiset

1) Simone Niggli SUI 13.45, 2) Tove Alexandersson SWE 14.05, 3) Ida Bobach DEN 14.33, 3) Lina Strand SWE 14.33, 5) Tatjana Rjabkina RUS 14.34, 6) Emma Klingenberg DEN 14.39,…, 18) Marika Teini FIN 15.12, 19) Sofia Haajanen FIN 15.16, 20) Anna Närhi 15.17, 22) Venla Niemi FIN 15.20, 24) Ulrika Uotila FIN 15.28, 28) Saila Kinni FIN 15.39, 30) Riina Kuuselo FIN 15.48

Miehet

1) Matthias Kyburz SUI 14.39, 2) Daniel Hubmann SUI 14.55, 3) Tue Lassen DEN 14.59, 4) Christopher Smithard GBR 15.04, 5) Matthias Merz SUI 15.05, 6) Matthias Thrane Hansen DEN 15.06,…, 21) Tuomo Mäkelä FIN 15.29, 27) Antti Anttonen FIN 15.40, 32) Tuomas Tervo FIN 15.43, 35) Mårten Boström FIN 15.48, 39) Petteri Muukkonen FIN 15.57, 52) Jere Pajunen FIN 16.18, 58) Juha Sorvisto FIN 16.38, 59) Jussi Suna FIN 16.40

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail