Sundbergille ensimmäinen Suomen mestaruus

Karoliina Sundberg otti uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden, kun hän voitti SM-erikoispitkän  Anttolassa sunnuntaina. Toiseksi suunnisti Outi Ojanen, joka oli pitkään kiinni kisan voitossa. Kolmas oli Yvonne Gunell.

Karoliina Sundberg oli hiukan ihmeissään, kun kuuli tulleensa maaliin ensimmäisenä.
– Luulin, että Outi olisi jo maalissa. Ilmeisesti olen lopun lyhyillä rastiväleillä päässyt ohi, Sundberg hämmästeli maalissa.

Outi Ojanen johti pitkään yhteislähdöllä startannutta kilpailua. Vielä viimeisellä pitkällä rastivälillä Ojanen teki  paremman reitinvalinnan. Ojanen oli kuitenkin pummannut pahasti neljänneksi viimeistä rastia ja siinä Sundberg oli – tietämättä sitä itse – ohittanut Ojasen. Naisten eroa maalissa oli lopulta reilut puolitoista minuuttia.

– Tiesin olevani johdossa, joten keskittymiseni ehkä hieman petti lopussa, toiseksi suunnistanut Ojanen kertoi.

Sundbergin kisa alkoi huonosti. Hän pummasi heti ensimmäistä rastia, joten moni kilpakumppani pääsi karkuun. Alun virheen jälkeen hän sai suunnistuksen sujumaan ja kun juoksukin kulki, oli tuloksena ensimmäinen Suomen mestaruus ja kaikkiaan uran neljäs SM-mitali.

– Fyysisesti tämä oli yllättävän helppoa. Se, että sai suunnistuksen pidettyä kasassa, oli vaikeampaa. Piti keskittyä koko ajan, kun kisa oli niin pitkä, kommentoi Sundberg yli kaksi tuntia kestänyttä rupeamaa.

Naisten erikoispitkän radan pituus oli 15,7 kilometriä ja se sisälsi 27 rastia.
1) Karoliina Sundberg, Lynx, 2:07:06, 2) Outi Ojanen, Kangasala SK, +1:37, 3) Yvonne Gunell, Pargas IF +1:45, 4) Mari Väänänen, Kalevan Rasti, +5:36, 5) Mira Kaskinen, Rastikarhut, +9:06, 6) Eveliina Hirvonen, Paimion Rasti +12:33

Kaikki tulokset