Kuopio aloittaa hiihtosuunnistusviikonloput

Hiihtosuunnistusmaajoukkue tarjoaa lajinomaisia taitoharjoituksia viiden viikonlopun aikana kaikille kiinnostuneille. Ensimmäinen taitotreeniviikonloppu on 24.-26.5. Kuopiossa. Tämän viikonlopun järjestelyvastuu on Sonja Mörskyllä.

– Toivon, että moni hiihtosuunnistaja motivoituisi osallistumaan taitotreeneihin jo tässä vaiheessa kautta. Etenkin maajoukkueurheilijoilta odotan aktiivista osallistumista näihin viikonloppuihin, mutta myös muille tämä on hyvä mahdollisuus kehittää taitoa pitkin harjoituskautta. Näin saamme lajinomaisia taitoharjoituksia muulloinkin kuin vain leireille, Sonja Mörsky kertoo viikonlopun taustoista.

Viikonlopun treenien järjestäminen vaatii aikaa ja suunnittelua, mutta Mörskyn mukaan järjestelyistä vastaava urheilijakin saa vastapainona.

– Paikallisen seuran avustamana pystyn myös itse osallistumaan osaan treeneistä. Ilman seurojen apua viikonloppua ei pystyisi järjestämään – kiitokset Kuopion Suunnistajille ja muille yhteistyötä tekeville seuroille. Järjestävälle urheilijalle tämä antaa myös kokemusta ratasuunnitteluun sekä uusia kontakteja, Mörsky listaa.

Taitotreeniviikonlopun tavoitteena on tehdä laadukkaita ja lajinomaisia taitoharjoituksia, joissa lajeina on pääosin rullahiihtosuunnistus ja pyöräsuunnistus. Mörsky on suunnitellut Kuopioon tältä pohjalta mm. rullahisun parisprinttiviestiä ja pyöräsuunnistussprinttiä.

– Taitoharjoituksista saa enemmän irti, kun ne tehdään porukalla, silloin pystymme luomaan kilpailunomaisemman tilanteen esimerkiksi yhteislähtöharjoituksella. Ja onhan yhdessä treenaaminen aina mukavampaa kuin yksin!

Kuopion lisäksi hiihtosuunnistuksen taitotreeniviikonlopuista on varmistunut Kouvola 23.-25.8. ja Turku 27.-29.9.

Ilmoittautumiset Kuopion viikonlopun taitoharjoituksiin Sonja Mörskylle 19.5. mennessä sähköpostilla sonja-91-(a) hotmail.com tai puhelimitse 050 3522816.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail