Suomi hakee nuorten MM-kisoja Tampereelle

Suunnistusliiton hallitus on nimennyt Tampereen ja Kooveen Suomen ehdokkaaksi haettaessa vuoden 2017 suunnistuksen nuorten MM-kisoja. Suomi haluaa järjestää nuorten MM-rastit osana Fin5-suunnistusviikkoa, jonka järjestelyoikeudet Koovee sai aiemmin talvella.

Edellisistä Suomessa järjestetyistä nuorten MM-suunnistuksista on kulunut aikaa runsaasti, sillä Suomi on isännöinyt nuorten MM-rasteja vain kerran aiemmin. Vuoden 1992 nuorten MM-kisat järjestettiin Jyväskylässä, silloinkin Fin5-suunnistusviikon yhteydessä.

Suomi hakee myös hiihtosuunnistuksen arvokisoja vuodelle 2016. Suomen ehdokas kisapaketin isännäksi on Imatra ja SK Vuoksi. Samassa tapahtumassa kilpaillaan aikuisten EM-mitaleista ja maailmancupin pisteistä, nuorten MM-mitaleista (20-v.), nuorten EM-mitaleista (17-v.) sekä veteraanien MM-mitaleista.

Hiihtosuunnistuksen EM-kisoja Suomi ei ole järjestänyt aiemmin. Nuorten hiihtosuunnistuksen MM-kisoja Suomi on isännöinyt 1994 Rovaniemellä ja 2004 Sotkamossa.

– Suomella on käsissään hyvät hakijakandidaatit näihin molempiin arvokisatapahtumiin. Sekä Kooveellä että SK Vuoksella on kokemusta ja osaamista isojen tapahtumien järjestämiseen. Lisäksi ehdokaskaupunkien mukanaolo ja tuki on tärkeä osa haku- ja järjestelyprosessia, listaa Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki suomalaishakijoiden vahvuuksia.

Hakuaika sekä nuorten MM-suunnistukseen että hiihtosuunnistuksen arvokisapakettiin päättyy vuoden vaihteessa. Lopullista päätöstä järjestäjistä pitää odotella vuoden 2014 syksyyn asti.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail