Suomen kaksikko Staffan Tunis, Sonja Mörsky oli hiihtosuunnistuksen EM-kisojen avausmatkalla neljäs. Sprinttiviestin voiton vei Venäjän kaksikko Anastasia Kravtsenko, Kiril Veselov. Ruotsi otti hopeaa ja Norja pronssia. Suomen kakkosjoukkue (Ville-Petteri Saarela, Mervi Pesu) teki kisan seitsemänneksi ja Suomen kolmosjoukkue (Hannu-Pekka Pukema, Milka Leppäsalmi) kymmenenneksi nopeimman ajan. EM-lopputuloksiin huomioitiin yksi joukkue per maa.
Kisakeskus sijaitsi Gaizinkalsin laskettelurinteen juurella. Gaitzinkals on koko Latvian korkein kohta, mikä kohoaa noin 300 metriä meren pinnan yläpuolelle. Kisa käytiin sakeassa lumisateessa. Lunta oli tupruttanut jo koko yön ja aamun, joten järjestäjillä oli suuri työ saada urat ajettua kisakuntoon.
Parisprintissä nais- ja mieshiihtäjät hiihtivät vuorotellen kolme osuutta. Naisilla osuudet olivat noin kaksi kilometriä ja miehillä noin kolme. Voittaja ratkesi jo käytännössä ensimmäiselle rastille. Kaikki muut joukkueet pummasivat, paitsi Venäjän Anastasia Kravtsenko, joka lähti oikealle uralle. Hän pääsikin muilta karkuun.
Yhdessä parinsa Kiril Veselovin kanssa kaksikko säilytti alussa hankkimansa johtoaseman. He voittivat lopulta yli puolellatoista minuutilla. Muista mitaleista sen sijaan käytiin kisan aikana tiukkaa taistelua Ruotsin, Norjan ja Suomen kesken.
Suomen ykkösjoukkue Mörsky-Tunis menetti mitalimahdollisuudet viimeisillä osuuksilla. Hyvin hiihtänyt Mörsky kaatui laskettelurinteessä yleisörastin jälkeen. Hän hukkasi kaatumiseen reilut kymmenen sekuntia, kun karttateline piti asetella uudestaan. Kaatumisesta huolimatta Mörsky lähetti Tunisin hyvällä iskuetäisyydellä viimeiselle osuudelle. Tunisilla oli sama hajonta kuin edellä menneellä Norjan Hans Jörgen Kvålella.
– Tein väärän reitinvalinnan juuri ennen yleisörastia. En lukenut karttaa tarpeeksi huolella ja menin samaa reittiä kuin kahdella aiemmalla lenkillä. Se oli huono valinta, sillä siinä Hasse pääsi ohi, harmitteli Tunis mitalisijan karkaamista.
Hiihtosuunnistuksen EM-kisat Madona, Latvia
Sprinttiviestin tulokset
1) RUS 59.21 (Anastasia Kravtsenko, Kiril Veselov), 2) SWE 1.00.52 (Josefine Engström, Peter Arnesson), 3) NOR 1.01.25 (Audhild Bakken Rognstad, Hans Jörgen Kvåle,) 4) FIN 1.01.45 (Staffan Tunis, Sonja Mörsky), 5) SUI 1.05.14 (Gion Schnyder, Ladina Lechner), 6) EST 1.06.08 (Even Toomas, Daisy Kudre).
Kisojen tulokset ja väliajat järjestäjien sivuilla.