Tytti Kirvesmies kuudes keskimatkalla nuorten MM-kisoissa

Nuorten MM-kisojen keskimatkalla Ruotsin Tove Alexandersson otti ennakkosuosikille kuuluvan kultamitalin tytöissä, mutta poikien puolella nähtiin iso yllätys, kun uusiseelantilainen Matt Ogden voitti poikien kilpailun. Tytti Kirvesmies oli parhaana suomalaisena kuudes. Elisa Mäkinen oli kahdeksas.

– Kirvesmies oli tyytyväinen suoritukseen. Hän ei tehnyt isompia virheitä, erinomainen suoritus. Mäkinen pummasi alussa arviolta puolitoista minuuttia. Loppu tuli tosi hyvin, hyvä vauhti ja suoritus, kertoi Suomen nuorten maajoukkuevalmentaja Markus Lindeqvist.

Lindeqvistin mukaan sijoille 12. ja 18. juosseet Miika Arvola ja Tuukka Jurvakainen tekivät hyvät suoritukset.

– Olen joukkueen panokseen tyytyväinen, parannettiin hyvin karsinnasta. Pettymyksiä olivat kuitenkin ennalta parhaiden urheilijoiden suoritukset. Nurmi ja Suominen alisuorittivat, arvioi Lindeqvist.

Miika Suominen ja Kirsi Nurmi suunnistivat sijoille 14. ja 48.

– Suomisella vauhti olisi riittänyt jopa voittoon. Hänellä keskimatkan maasto on ollut hyvin hallussa ja sitä kautta hänellä oli kovat odotukset. Tänään tuli kuitenkin heti ykköselle minuutin virhe, eikä hän saanut tehtyä sujuvaa suoritusta. Myös Nurmen kisa lähti huonosti liikkeelle, harmitteli Lindeqvist.

Nuorten MM-kisat päättyvät huomiseen viestikilpailuun. Suomen joukkueet juoksujärjestyksessä ovat: Pojat: FIN1: Miika Arvola, Mikko Huhtinen, Miika Suominen. FIN2. Tuukka Jurvakainen, Tommi Oksanen, Jesse Laukkarinen
Tytöt: FIN1: Tytti Kirvesmies, Elisa Mäkinen, Kirsi Nurmi. FIN2: Iida Savolainen, Johanna Hulkkonen, Anna Närhi.

Nuorten MM-kisojen keskimatka, Košice, Slovakia

Tytöt 3,6 km: 1) Tove Alexandersson SWE 23.42, 2) Frida Sandberg SWE 24.35, 3) Sandrine Müller SUI 25.30, 4) Sara Hagström SWE 25.47, 5) Marte Narum NOR 26.07, 6) Tytti Kirvesmies FIN 26.36, 8) Elisa Mäkinen FIN 26.59, 37) IidaSavolainen FIN 30.23, 39) Johanna Hulkkonen FIN 30.49, 48) Kirsi Nurmi FIN 32.52

Pojat 4,8 km: 1) Matt Ogden NZL 27.55, 2) Jan Petržela CZE 28.08, 3) Florian Schneider SUI 28.09, 4) Alain Denzler SUI 28.22, 5) Jon Aukrust Osmoen NOR 28.37, 6) Marius Thrane Ødum DEN 28.48, 12) Miika Arvola FIN 29.59, 14) Miika Suominen FIN 30.08, 18) Tuukka Jurvakainen FIN 30.31, 24) Mikko Huhtinen FIN 31.10

Kisasivut