20-vuotiaiden nuorten MM-kisoissa Slovakiassa Kirsi Nurmi voitti pitkän matkan kahdella ja puolella minuutilla. Vain Nurmi selvisi 7,7 kilometrin radasta tunnissa, sillä voittoaika oli 57.55. Nurmi sijoittui eilisessä nuorten MM-sprintissä neljänneksi.
Nuorten maajoukkueen valmentaja Markus Lindeqvist oli luonnollisesti erittäin tyytyväinen.
– Voitto ja vielä ylivoimaisesti. Tämä oli positiivinen yllätys, luonnehti Lindeqvist.
– Nurmi onnistui pitämään suorituksen hallussa ja kulku oli hyvä. Hän ei maaliin tullessa kuitenkaan uskonut, että suoritus riittää noin korkealle, kertoi Lindeqvist.
Kilpailu oli vaativa suunnistuksellisesti ja muutenkin olosuhteiden takia. Kisan lopussa ukkosmyrsky häiritsi kilpailijoita, esimerkiksi kilpailujen suurin suosikki, ruotsalainen Tove Alexandersson, romahti johtopaikalta ja hävisi Nurmelle lopulta kymmenen minuuttia.
Lindeqvist arvioi kovan sateen haitanneen myös lopussa lähteneitä suomalaisia. Esimerkiksi Mikko Huhtisen väliajat olivat alussa loistavia, mutta loppua kohden tilanne huononi paljon.
Paras suomalaispoika pitkällä matkalla oli Miika Suominen, joka oli lopulta 11.
Nuorten MM-pitkä matka, Košice, Slovakia
Tytöt: 1) Kirsi Nurmi FIN 57.55, 2) Frida Sandberg SWE 60.26, 3) Emily Kemp CAN 60.54, 4) Marte Narum NOR 61.20, 5) Stine Bagger Hagner DEN 61.21, 6) Lucy Butt GBR 63.05, 27) Elisa Mäkinen FIN 70.03, 34) Iida Savolainen FIN 71.24, 36) Tytti Kirvesmies FIN 72.39, 49) Johanna Hulkkonen FIN 76.55, 91) Anna Närhi FIN 93.50
Pojat: 1) Eskil Kinneberg NOR 69.46, 2) Marius Thrane Ødum DEN 71.43
3) Gleb Tikhonov RUS 72.26, 4) Martin Regborn SWE 73.17, 5) Fredrik Edén SWE 73.55, 6) Thor Norskov DEN 74.04 , 11) Miika Suominen FIN 79.32, 22) Miika Arvola FIN 82.48, 31) Mikko Huhtinen FIN 86.21, 49) Jesse Laukkarinen FIN 89.29, 71) Tuukka Jurvakainen FIN 96.11