Olli-Markus Taivainen hopealle EM-keskimatkalla

Olli-Markus Taivainen hiihti toiseksi hiihtosuunnistuksen EM-kilpailujen keskimatkalla torstaina Ukrainan Sumyssa. Taivainen hävisi kilpailun voittajalle Venäjän Eduard Khrennikoville 18 sekuntia. Voittajan aika oli 43.14. Kolmanneksi sijoittui Norjan Hans Jørgen Kvåle, jäi suomalaisesta neljä sekuntia. Keskiviikkona sprinttikultaa voittanut Staffan Tunis oli viides. Hän jäi sekuntipelissä pronssimitalista kaksi sekuntia.

Taivaisen lähtöaika oli ennen kuumaa ryhmää. Heti suorituksen jälkeen pellolainen oli sitä mieltä, että suoritus ei riitä mitaleille. Hän teki ison virheen, joka maksoi lähemmäs 40 sekuntia.

– Mitali oli yllätys sen suorituksen jälkeen, kun tuli iso virhe. Ehkä fyysisesti oli niin hyvä päivä ja liukas suksi, että se on paikannut sitä virhettä, iloitsi Taivainen, joka voitti viime vuonna MM-kultaa sprintissä. EM-kisoista Taivaiselta oli viime vuodelta sprintistä hopeaa ja pronssia pitkällä matkalla.

– Edellinen onnistunut keskimatkan kisa on vuodelta 2009 Japanin MM-kisoissa. Silloin voitin kultaa, Taivainen sanoi.


Miesten mitalikolmikko

Rata oli erilainen kuin keskiviikkoisessa sprintissä. Kisassa oli paljon erilaisia reitinvalintamahdollisuuksia. Oikoja oli paljon jyrkissä rinteissä ja oiottiin myös ylämäkeen, mitä tapahtuu harvemmin Suomessa.

Naisten keskimatkan mestaruus meni Norjaan Marte Reenasille. Toinen ja kolmas sija menivät Ruotsiin Josefine Engströmille ja Kajsa Richardssonille. Paras suomalainen oli Anni Honkimaa, joka oli 16:s.

Sumy, Ukraina:
Hiihtosuunnistuksen EM-kisat, keskimatka:
Miehet, 9,35 km: 1) Eduard Hrennikov Venäjä 43.14, 2) Olli-Markus Taivainen Suomi -0.18, 3) Hans Jörgen Kvåle Norja -0.22, 4) Peter Arnesson Ruotsi -0.23, 5) Staffan Tunis Suomi -0.24, 6) Andrei Grigorijev Venäjä -0.26, 7) Stanimir Belomazhev Bulgaria -0.28, 8) Mihail Sorokin Kazakstan -0.34, 9) Erik Rost
Ruotsi -0.37, 10) Kirill Veselov Venäjä -0.44… suomalaiset: 14) Hannu-Pekka Pukema -1.49, 19) Ville-Petteri Saarela -2.52, 22) Janne Häkkinen -3.24, 30) Matti Keskinarkaus -5.09.

Naiset, 7,0 km: 1) Marte Reenaas Norja 41.47, 2) Josefine Engström Ruotsi -0.23, 3) Kajsa Richardsson Ruotsi -3.00, 4) Antonia Grigorova-Burgova Bulgaria -3.11, 5) Polina Maltshikova Venäjä -3.15, 6) Helena Randakova Tshekki -3.20, 7) Natalia Tomilova Venäjä -3.34, 8) Olga Novikova Kazakstan -4.06, 9) Carmen
Strub Sveitsi -4.17, 10) Audhild Bakken Rignstad Norja -4.21… suomalaiset: 16) Anni Honkimaa -7.13, 21) Sonja Mörsky -8.10, 23) Pernilla Tunis -8.49, 24) Tiia Tallila -11.00, 25) Sari Vääränen -11.14, Milka Leppäsalmi hyl.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail