Viimeistä viedään

Suunnistaja-lehden numero 9 on kiivaasti työn alla, ja deadline lähestyy. Ensi viikon maanantaina saa huokaista helpotuksesta, kun jälleen yksi numero on paketissa. Omalta osaltani lehti on tällä erää viimeinen, sillä pestini Suunnistaja-lehden toimituksessa päättyy. Syksyn kunniaksi on aika palata takaisin täyspäiväiseksi opiskelijaksi koulunpenkille.

Työ Suunnistajassa on ollut hauskaa, mielenkiintoista ja yllättävää. Työn puolesta olen päässyt mukaan monenlaiseen. Parhaiten mieleeni on jäänyt ensimmäinen Jukolani Kytäjällä. Heti hopealla tulevat hiihtosuunnistuksen MM-kisat Ruotsin Tänndalenissa ja suunnistuksen MM-kisat Ranskan Alpeilla.

Jukola oli huima tapahtuma. Keskellä peltoja, metsää ja yötä oli tuhansia ihmisiä lähdössä vapaaehtoisesti maastoon seikkailemaan. Kuvausrasteilla yllätti, miten yhteisöllistä yksilölaji voi joskus olla, jopa kesken suorituksen. Aamulla, voittajien tultua maaliin ja kaiken hässäkän ollessa omalta osalta jo ohi, olo oli kovin tyhjä. Tuntui hassulta lähteä kotiin, kun yhdeksi vuorokaudeksi koko elämä oli muuttunut pelkäksi suunnistukseksi. Epäilytti, että onko elämää Jukolan jälkeen?

Ruotsissa taas tunsin oloni lumiukoksi, useammin kuin kerran. Metsässä lumimyrskyssä kuvaamisesta ei meinannut tulla mitään – kollegoiden kanssa nauroimme toisillemme niin paljon, että työnteko meinasi unohtua. Kuvia tuli, onneksi muustakin kuin lumisateesta.

Ranskan kisat saavat edelleen aikaan kylmät väreet, kun jossain näytetään ykkösnaisemme Minna Kaupin loppukiriä viestin ankkuriosuudella. En ole koskaan aiemmin jännittänyt missään urheilutapahtumassa niin paljon kuin La Féclazissa, maalisuoran takana odottamassa.

Edellisen puolentoista vuoden aikana on kertynyt paljon hienoa, ärsyttäviä, mahdottomia ja hauskoja tapauksia muisteltavaksi. Parasta on kuitenkin ollut huomata, miten hyvin lajin ulkopuolinenkin otetaan mukaan suunnistuspiireihin. Apua ja neuvoja on aina saanut, puhumattakaan kaikista uusista tuttavuuksista. Toivon, että suunnistajat ovat jatkossakin avoimin mielin, ainakin uusia ihmisiä kohdatessaan.

Leppoisaa syksyä ja kiitos kaikille matkan varrella tavatuille!

-Veera Honkanen-

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail