Tarkkuussuunnistajat hyvissä asemissa ensimmäisen päivän jälkeen

Avoimella puolella kaikki suomalaiset sijoittuivat 65 kilpailijan joukossa kymmenen parhaan joukkoon. Tulos antaa kutkuttavat lähtöasetelmat tarkkuussuunnistuksen toiseen kilpailupäivään. Ensimmäisen päivän alustavien tulosten jälkeen Antti Rusanen on täysillä pisteillä seitsemäntenä, Jari Turto samoin täysillä pisteillä yhdeksäntenä. Lauri Kontkanen on yhden rastin virheellä kymmenentenä. Avoimen sarjan tuloslista osoittaa kärjen olevan tasainen, sillä yhdeksän ensimmäistä suunnistajaa ovat samoissa pisteissä ja vain aikarastien sekunnit erottavat heidät toisistaan.

Myös paralympiapuolella suomalaiset onnistuivat suorituksissaan hienosti. Kukaan ei pystynyt suorittamaan rataa puhtaasti, mutta neljän kärki on yhden rastin virheellä tasapisteissä. Suomalaisista parhaiten päivän haastavasta radasta selvinnyt Pekka Seppä on ensimmäisen päivän jälkeen viidentenä kahdella virheellä. Matti Mäntyniemi on kolmella virheellä 11. ja Kari Pinola 14.

Tarkkuussuunnistuksen maailmanmestaruudet ratkotaan kahden päivän tulosten perusteella avoimessa ja paralympiasarjassa. Kilpailujen toinen päivä käydään Ranskassa keskiviikkona. Henkilökohtaisten mitalien lisäksi keskiviikkona on jaossa joukkuemitali. Suomen joukkue, joka koostuu yhdestä paralympiasarjalaisesta ja kahdesta avoimeen sarjaan osallistuvasta suunnistajasta, nimetään myöhemmin tiistaina.

Lisätietoja: www.woc2011.fr

Alustavat tulokset, MM-tarkkuussuunnistus, 1pv, Ranska. (Protestien takia viralliset tulokset julkaistaan vasta myöhemmin.)

Avoin sarja
1) Kreso Kerestes SLO (22p), 2) Martin Fredholm SWE (22p), 3) John Kewley GBR (22p), 4) Guntars Mankus LAT (22p), 5) Kristian Gieseler GER (22p), 6) Lennart Wahlgren SWE (22p), 7) Antti Rusanen FIN (22p), 9) Jari Turto FIN (22p), 10) Lauri Kontkanen FIN (21p)

Paralympia sarja
1) Dmitri Kutsherenko RUS (21p), 2) Rolf Karlsson SWE (21p), 3) Anne Ask NOR (21p), 4) Ola Jansson SWE (21p), 5) Pekka Seppä FIN (20p), 11) Matti Mäntyniemi FIN (19p), 14) Kari Pinola (19p)

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail