MM-sprintin karsinta sujui suomalaisilta lopulta mainiosti, sillä kaikki selviytyivät iltapäivällä juostavaan MM-finaaliin. Taivaisen finaalipaikka näytti jo karanneen käsistä, mutta kielletyn nurmialueen ylittämisen takia kilpailijoita hylättiin, joten Taivaisen karsintasijoitus muuttui 15:sta. Myös muiden suomalaismiesten sijoitukset paranivat hieman.
Karsintakilpailun jälkeen järjestäjien selvitettävänä oli runsas hylkäysesityslista ja lopulta kilpailijoita hylättiin kielletyksi merkityn nurmialueen ylityksestä. Toinen hylkäysesityksiä synnyttänyt muurin ylittäminen ei tuonut lopputuloksiin hylkäyksiä.
– Pari katastrofaalista virhettä tuli tuossa lopun korttelipätkällä. Kerran menin kadusta ohi ja toisen kerran umpikujaan. Niistä kertyi puolisen minuuttia yhteensä, Taivainen kertasi karsintakilpailuaan.
Naisten sprinttikarsinnassa Venla Niemi oli yllättäen paras suomalainen. Hän oli omassa erässään seitsemäs jääden erävoittajalle Ruotsin Lena Eliassonille 49 sekuntia. Niemi oli varsin tyytyväinen MM-debyyttiinsä.
– Tein sellaisen perussuorituksen. Yhdeltä rastilta lähdin väärään suuntaan, mutta sain sen aika sujuvana pysymään, Niemi arvioi.
Anni-Maija Fincken karsinta toi kahdeksannen sijan, mutta hän oli tyytyväinen finaalipaikkaan.
– Minulla oli ongelmia keskittymisen kanssa, en saanut sellaista kisafiilistä. Alkupätkän metsäosuus meni aika huonosti, Fincke analysoi.
Suomen toinen ensikertalainen Olli-Pekka Koistinen suoriutui karsinnasta mallikkaasti. Hän oli omassa erässään viides (sijoitus parani hylkäysten jälkeen yhdellä). Tuomas Tervo oli erässään sijalla 9. (sijoitus parani hylkäysten myötä pari pykälää)
– Aika vaativa karsintarata. Paljon piti kiertää, ja alussa tuli aika löntystelyfiilis, kun piti tiukkaa ylämäkeä kiivetä, kertoi Koistinen ja myönsi aamulla jännittäneensä ensimmäistä MM-starttiaan.
MM-sprintin finaali alkaa tänään iltapäivällä Chamberyn keskustassa klo 16 Suomen aikaa.
MM-sprintin karsinta, Aix-les-Bains, Ranska (alustavat tulokset)
Naiset:
A-erä: 1) Linnea Gustafsson SWE 15.28, 2) Anastasia Tihonova RUS 16.50, 3) Betty Ann Bjerkreim Nilsen NOR 17.05, 4) Tessa Hill GBR 17.09, 5) Grete Gutmann EST 17.17, 6) Alison Crocker USA 17.28, 8) Anni-Maija Fincke FIN 17.42.
B-erä: 1) Judith Wyder SUI 16.53, 2) Elise Egseth NOR 17.07, 3) Helena Jansson SWE 17.09, 4) Sarah Rollins GBR 18.07, 5) Lea Vercellotti FRA 18.13, 6) Ida Bobach DEN 18.40.
C-erä: 1) Lena Eliasson SWE 17.03, 2) Eva Jurenikova CZE 17.25, 3) Maja Alm DEN 17.26, 4) Rahel Friederich SUI 17.29, 5) Silje Ekroll Jahren NOR 17.37, 6) Lizzie Ingham NZL 17.43, 7) Venla Niemi FIN 17.52.
Miehet:
A-erä: 1) Anders Holmberg SWE 15.09, 2) Adam Kovacsz HUN 15.19, 3) Matthias Merz SUI 15.27, 4) Stepan Kodeda CZE 15.56, 5) Öystein Kvaal Österbö NOR 16.01, 6) Wojciech Dwojak POL 16.12, 9) Tuomas Tervo FIN 16.19.
B-erä: 1) Matthias Müller SUI 15.02, 2) Zsolt Lenkei HUN 15.21, 3) Daniel Hubmann SUI 15.25, 4) Murai Strain GBR 15.42, 5) Frederic Tranchand FRA 15.04, 6) Jan Prochazka CZE 16.01, 15) Olli-Markus Taivainen FIN 16.34.
C-erä: 1) Matthias Kyburz SUI 15.15, 2) Rasmus Thrane Hansen DEN 15.36, 3) Thibaut Poupard FRA 15.53, 4) Andrei Hramov RUS 16.01, 5) Olli-Pekka Koistinen FIN 16.04, 6) Ionut Zinca ROU 16.05.