Merja Rantanen odottaa keskimatkasta haastavaa

Merja Rantanen odottaa perjantain keskimatkasta suunnistuksellisesti vaativaa kisaa. Rantanen starttaa matkalle viimeisenä, voitettuaan keskimatkan karsinnan sunnuntaina.

− Toivon, että olen hereillä joka sekunti, ja miksen olisi. Mielenkiinnolla odotan, olisiko haastavaa suunnistusta tarjolla. Tasapainoinen suoritus on tavoitteena, Rantanen sanoi.

Rantanen juoksee tämän vuoden MM-mittelöissä kolme matkaa. Pitkä matka kilpailtiin eilen keskiviikkona, keskimatka on vuorossa perjantaina ja viesti lauantaina. Pitkältä tuloksena oli kahdeksas sija.

− Eilinen ei ollut katastrofi, ennen olen ollut jonkin sortin paniikissa. Kävin illalla suoritusta läpi, ja prosessi on vielä vähän kesken. Luotan siihen, että olen tehnyt hyviä suorituksia keskimatkalla ja että suoritus tulee selkärangasta huomennakin.

Rantanen kertoo, että fyysinen kunto ei eilisessä kisassa ollut parhain mahdollinen. Mieli on kuitenkin luottavainen huomista varten. Myös kisafiilis on kohdillaan.

− Yleensä kulku on ollut parempaa, kun on kisoja ollut alla. Fiilis on rento ja olen nauttinut.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail