Onnittelut jääkiekon maailmanmestareille! Onnittelut SM-maastoissa esiintyneille suunnistajille! Onnittelut Särkänniemen Huippuliigan järjestäjille!
Nuo ensimmäiset onnittelut varmasti kaikki ymmärtävät, toisetkin ehkä ja kolmansia ei varmaankaan kukaan suunnistaja ymmärrä. Uskallan kuitenkin onnitella kaikkia ja löytää kaikista kolmesta asiasta yhteisiä tekijöitä.
Leijonatiimin peliesityksiä seuraillessa ja asiantuntijaraadin kommentteja kuunnellessa toistui moneen kertaan kommentit siitä, kuinka vapautunutta ja rohkeaa peliä Leijonat pelasivat. Huomiota kiinnitti myös se, että monien pelien vaisujen alkujen jälkeen noustiin vielä voittoon. Voisin kuvitella, että työnteon määrä oli valtava ja joukkue vietti välillä tuskaisiakin hetkiä, mutta usko omaan tekemiseen ei kuitenkaan loppunut.
Tavoitteeseen pääsyä edesauttoi ilmeisen loistava tiimihenki.
Mitä tekemistä tällä on SM-maastojen kanssa? Mielestäni suunnistajilta tarvitaan edelleen pelirohkeutta mennä esittämään osaamistaan sivulajissa. Asennemuutos viime vuosina on ollut huomattava ja yhä useammat, erityisesti nuoret, osallistuvat juoksukilpailuihin aina, kun suunnistuksen kilpailukalenteri sen sallii. Sunnuntain tapahtumassa suunnistajat kaappasivat lähes pääroolin muutamassa sarjassa. Toivottavasti Martti Siikaluoman ja muiden menestyjien esimerkki kannustaa muitakin kokeilemaan rajojaan astetta raaemmassa rutistuksessa, jossa uskoa omaan tekemiseen todella tarvitaan.
Kumpikaan näistä edellä mainituista tapahtumista ei suunnistusyhteisöä kuitenkaan juurikaan säväyttänyt. Sen sijaan leikattu kukkapuska aiheutti ison nipun hylkäyksiä Huippuliigan miesten sarjassa ja suunnistuksen sisäpiirin palauteryöpyn. On selvää, ettei tällaista saisi tapahtua, kuten ei saisi monta muutakaan asiaa maailmassa. Joskus vaan asioita menee pieleen hyvästä yrityksestä huolimatta. Koovee osoitti kuitenkin huomattavaa pelirohkeutta viemällä Huippuliigan kilpailun harvinaiseen ja erityislaatuiseen ympäristöön. Juuri sellaiseen, mitä me Suomessa tarvitsemme, jotta voimme menestyä kansainvälisissä sprinteissä. Valitettavasti toteutus jäi promillen tai prosentin maksimista ja sehän näkyi valitettavan korostetusti lopputuloksessa.
Pelirohkeuteen liittyy siis oleellisena osana epäonnistumisen riskit. Mitähän mahtoi Micke Granlund miettiä kokeillessaan ilmaveiviä? Hän ei varmaankaan pelännyt epäonnistumista. Epäonnistumista ei myöskään meidän suunnistajien pidä liikaa miettiä, saati pelätä. Hyvällä yhteishengellä, yhteisellä päämäärällä ja laadukkaalla työskentelyllä voimme kehittää lajistamme entistä paremman.
Kannustan meitä kaikkia rohkeuteen omassa työssämme suunnistuksen eteen ja nauttimaan pienistäkin onnistumisista. Minä sain omat pienet ilonaiheeni, kun kuulin ensimmäisen Huippuliigalähetyksen katsojamäärän. Parhaimmillaan lauantain lähetystä seurasi 200 000 katsojaa, joka on saman verran kuin viime vuoden parhaimmilla MM-lähetyksillä. Olemme siis hyvällä tiellä.
Rohkeaa kevättä!
-Mika Kulmala-