Kuka auttaisi huippu-urheilijaa?

Suunnistusseuroissa häärii runsaasti taustahenkilöitä. Töitä tehdään lasten ja nuorten, kuntosuunnistuksen, kilpailujärjestelyjen, kartoituksen, monipuolisen talkoilun, viestijoukkueiden ja jossain myös huippusuunnistuksen parissa.

Huippusuunnistajien kanssa työskentely tarkoittaa useimmiten osallistumista valmennukseen ja olosuhteiden rakentamiseen. Valmennusapua löytyy Suomesta vielä varsin mukavasti, mm. kaikilla A- ja B-maajoukkuesuunnistajilla on henkilökohtainen valmentaja/mentori.

Olosuhteiden rakentaminen voidaan jakaa karkeasti kolmeen pääluokkaan: tukiverkoston rakentamiseen, riittävän leirityksen mahdollistamiseen ja elinympäristön luomiseen huippu-urheilun ajankäytön mahdollistavaksi.

Näistä seurat pystyvät pääosin huolehtimaan leirityksestä syntyneistä kuluista. Kuka kykenisi auttamaan urheilijoita tukiverkoston rakentamisessa ja ajankäytöllisesti riittävän elinympäristön luomisessa?
Molemmat sektorit vaativat taloudellisia panostuksia. Suunnistuksessa urheilumanagerikulttuuri on toistaiseksi olematonta/vaatimatonta. Managerin tyhjälle istuimelle voisi sovitella urheilijan perheenjäseniä, tuttavia, valmentajaa tai seuran toimijoita.

Nykyisin huippusuunnistuksessa vallitseva tilanne on surullinen. Auttajia ei juuri ole. Maajoukkueurheilijat kiertävät itse kaupungilla hattu kourassa ja yrittävät raapia kasaan edes pientä apua voidakseen toteuttaa asioita edes puolittain optimaalisesti. Tai sitten ovat kiertämättä ja ottavat satsauksensa omasta selkänahasta.

Joka tapauksessa nykyinen tilanne urheilijoiden kehittymistä tukevien optimaalisten olosuhteiden suhteen on retuperällä.

Leiritys on mukavalla mallilla. Tukipalveluiden/verkoston vajavaisuus näkyy siinä, että ongelmien ilmaantuessa ei hakeuduta ajoissa osaavalle lääkärille, ei käytetä lihashuollossa ulkopuolista apua optimaalisesti ja ei käytetä parasta mahdollista tietoa henkilökohtaiseen kehittymiseen, koska se vaatii asiantuntijan apua ja maksaa. Paineet opintojen edistymisestä tai varainhankinnasta työn kautta aiheuttavat harjoittelun, lihashuollon ja levon laiminlyöntiä.

Jokaisen urheilijan kohdalla optimaalinen ratkaisu on erilainen ja sopivat auttajat erilaisissa suhteissa urheilijaan. Löytyisikö kuitenkin suunnistusseuroista apu laajemmassa mittakaavassa?
Seuroissa hoidetaan esimerkillisellä tavalla isojenkin viestiryhmien leiritys, harjoittelun tuki ja kilpailumatkojen järjestelyt. Onko seuran terävimmän kotimaisen kärjen olosuhteet organisoitu samalla tavalla hänen omia tavoitteitaan vastaavalle tasolle?
Jokaisesta urheiluseurasta löytyy jäseniensä kautta osaamista, kontaktipintaa ja mahdollisuuksia. Nämä olisi osattava kanavoida kovin tavoittein eteenpäin pyrkivän nuoren huippusuunnistajanalun hyväksi. Mahdollisuuksia on kaksi. Joko hankkia lisää tulonlähteitä seuralle tai organisoida nykyiset tulot uudella tavalla. Tehokkain tapa on luonnollisesti näiden yhdistäminen.

Vaalien aikaan saimme useiden puolueiden suusta kuulla tuloerojen kaventamisesta. Suunnistusseuroissa ollaan tätä varsin usein yhdistystoiminnassa vallitsevaa periaatetta varsin hyvin noudatettu. Nyt olisi osattava irtautua tästä ajatusmallista ja kasvattaa tuloeroja seuroissa urheiluun leppoisammin suhtautuvien ja aivan terävimpien nuorten/aikuisten huippujen välillä.

”Ralli jatkuu, nuoriso vain vaihtuu rinnalla”, on elämäntapaurheilija ja suunnistustaivaan kiintotähti Petteri Muukkonen todennut. Perheellisenä työmatkaliikunnalla edelleen tuloksiaan parantava Muukkonen on saanut odottaa ajan kanssa nuoremman polven tulemista.

Miten saisimme nuorisoa Muukkosen ohi?

Suomalaisseurojen menestyksen tavoittelu suurviesteissä (miesten puolella) on viime vuosina perustunut ulkomaalaisten suunnistajien apuun. Mikäli ulkomaista apua ei ole, niin seuran tulos romahtaa.
Olisiko seuran suurviestituloksen romahtaminen välttämättä paha asia, jos tämän avulla seuraavien vuosien aikana mahdollistettaisiin kotimaisen suunnistajan nousu kansainväliselle huipulle. Toki järjestelmällisellä, osaavalla ja pitkäjänteisellä valmennustyöllä omakin kotimainen joukkue vahvistuu. Ulkomaanapujen käyttäminen on keinona toki helppo ja nopea. Kansainvälisessä joukkueessa sinällään ei ole mitään pahaa, mikäli sitä ei tehdä nuorten kotimaisten kykyjemme kustannuksella.

Nykyisellään suomalaisten kärkiseurojen tilanne on ajautunut siihen, että edes omassa seurassa suomalaiset eivät mahdu ankkuriksi. Kovimman miehen, ratkaisijan, paikalle. Eittämättä miestenkin puolelle kaivattaisiin kärkitaistoon Anni-Maija Fincken kaltaista jäätävää kotimaista viimeistelijää.

Suomalaisessa suunnistuskulttuurissa suurviestit ovat äärimmäisen tärkeitä. Mutta ovatko ne jopa niin tärkeitä, että ne ovat esteenä yksittäisten huippusuunnistajien nousulle. Ainakin valitettavan monet ratkaisut leirityksen ja harjoittelun suhteen tapahtuvat suurviestien ehdoilla.

Valoa näkyy tunnelissa. Lahjakkaita nuoria on tyrkyllä. Suomalaisten suunnistajien auttamiseksi tarvitaan kuitenkin paljon työtä. Yhteistyötä. Kukaan yksittäinen taho ei voi ratkaista yhtälöä isommassa mittakaavassa. Hihat on käärittävä niin urheilijan lähipiirissä, seuroissa kuin Suunnistusliitossa.

Kärjistäen,

Juha Taini
Juha Taini
Facebooktwitterpinterestlinkedinmail