Harrastesuunnistusta Pohjoismaissa

Tammikuun kolmantena viikonloppuna järjestettiin Tukholmassa perinteinen Pohjoismaiden lajiliittojen tapaaminen, NORD-kokous. Asialistalla oli muutamasta aiemmasta vuodesta poiketen myös harrastesuunnistus. Oli mukava tavata naapurimaiden kollegoita ja kuulla mitä heille kuluu. Tuntuikin, että meille varattu noin viiden tunnin aika hujahti hetkessä. Paikalla olivat kaikki Pohjoismaat, sillä myös Islannin edustaja Gudmundur Finbogason oli koko tapaamisen ajan ryhmässämme. Hän on Islannin ainoan suunnistusseuran, Rathlaupsfélagið Heklan puheenjohtaja.

Ruotsalaisen kollegan Lena Hellströmin johdolla esittelimme kukin oman maamme harrastesuunnistusta. Heti alkuun on todettava, että Suomen tyyppistä kuntosuunnistustoimintaa ei Ruotsia lukuun ottamatta harrasteta muissa Pohjoismaissa. Kuntosuunnistustilastomme herättivät kokousväessä ansaittua kunnioitusta.

Ruotsissa on jo pitkään tarjottu kuntoilijoille mahdollisuus ostaa kiintorastikarttoja. Ruotsin suunnistusliiton ylläpitää yhteistyökumppaninsa Sveaskogin kanssa Naturpasset-sivustoa, minkä kautta harrastaja löytää seurojen ylläpitämät kiintorastit. Tätä kirjoitettaessa näytti tammikuussakin olevan tarjolla kymmenen kiintorastistoa. Kartta myydään aina samanlaisessa pakkauksessa ja mukana on palautettava arvontakortti. Yhden paketin hinta on noin 5–8 euroa, seurasta riippuen. Sigtuna OK:n sivuilla mainostettiin myös mahdollisuutta hiihtää kiintorasteille. Ruotsin suunnistusliitto arpoo hyviä palkintoja arpalipukkeen palauttavien kesken. Peruspakettia myytiin viime vuonna noin 55 000 kappaletta ja tavoitteena on päästä 100 000 myytyyn karttaan vuonna 2012.

Ruotsissa on käynnistynyt muutamia vuosia sitten myös Hittaut.nu-niminen kiintorasteihin perustuva malli, jota toteutettiin viime vuonna kahdeksalla isommalla paikkakunnalla. Hittaut.nu-kartat jaetaan koteihin. Eri vaativuustasoiset kiintorastipisteet on merkitty maastoon tolpilla. Viime vuonna jaettiin jo 360 000 karttaa ja parin vuoden päästä tavoite on miljoona karttaa.

Ruotsin Naturpasset-konseptiin kuuluvat myös tuotteet Naturpasset företag ja Naturpasset motionsorientering. Ensin mainittu on malli yrityksille tarjottavasta suunnistustapahtumasta ja jälkimmäinen on suomalaistyyppinen kuntosuunnistustapahtuma. Ruotsissa käynnistettiin kuntosuunnistustoiminta Tukholman alueella vuonna 2009 ja viime vuonna suorituksia oli jo 6 000. Tänä vuonna toimintaa laajennetaan muutamalle muulle isolle paikkakunnalle ja tavoitteena on 40 000 suoritusta vuonna 2012. Pekka Nikulaisen työ on kantamassa hyvää hedelmää. Syksyllä 2008 yhteistyössä ruotsalaisten kanssa tehty Kuntosuunnistus-DVD oli yksi askel toiminnan käynnistyksessä. Naapurimaamme rahoitti DVD:tä ja me teimme sen.

Norjan suunnistusliiton harrastesuunnistustuote on Turorientering, Tur-O, jossa painotetaan suunnistuksen vaikutuksia kansanterveyteen. Tur-O:ssa mukana olevat seurat ylläpitävät erilaisia kiintorastiverkostoja. Jotkut niistä ovat hyvinkin suurialaisilla kartoilla, missä vaellettavaa riittää useammaksi päiväksi, mutta myös lapsille ja vasta-alkajille tarkoitettuja rastistoja löytyy. Tur-O-paketteja myytiin viime vuonna noin 33 000 kappaletta. Seurat järjestävät myös elämyksellisiä suunnistukseen tutustumispäiviä (FINN FRAM-dagen) lapsille, nuorille ja perheille.

Tanskassa on käynnissä kolmivuotinen harrastesuunnistuksen kehittämishanke, Find vej i Danmark.  Hankkeen ideana on tarjota kiintorastikarttoja ladattavaksi ja tulostettavaksi seurojen verkkosivuilta. Jokaisella kartalla on 30 rastipistettä, jotka ovat pääsääntöisesti hyvin helppoja. Jokainen rastipiste on merkitty Fingvej-kyltillä, jossa on yksilöllinen tunnus. Kartat ovat yleensä Tanskan valtion metsistä ja ulkoilualueilta, mutta kaupunkikarttojakin löytyy. Karttojen tulostamien on ilmaista ja seurat saavat kutakin tulostettavaksi laitettua kiintorastikartta kohti muutaman sadan euron tuen. Hankkeen verkkosivut löytyvät osoitteesta www.findveji.dk. Sitä kautta löytyvät myös tulostettavat kartat. Kiintorastiverkostojen ympärille on kehitelty myös lukuisia erilaisia muita sovelluksia, kuten GPS-suunnistus ja mahdollisuus saada rastin ympäristön luonnosta tai muista asioista lisätietoa soittamalla rastikyltistä löytyvään puhelinnumeroon.

Islannissa suunnistus on vasta alkutekijöissään. Maa ei ole vielä IOF:n jäsen. Ainoan seuran verkkosivujen osoite on www.rathlaup.is. Puheenjohtaja toivotti vapaaehtoiset kartantekijät, ohjaajat ja tapahtumajärjestäjät tervetulleiksi Islantiin. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä seuran puheenjohtajaan.

Tapaamisessa heräsi ajatus mahdollisesta yhteisestä pohjoismaisesta harrastesuunnistushankkeesta. Sovimme, että keskustelua jatketaan ja järjestämme mahdollisuuksien mukaan uuden tapaamisen.

Heikki Liimatainen
Heikki Liimatainen
Facebooktwitterpinterestlinkedinmail