Kevättä rinnassa

Kevät on suunnistajan parasta aikaa, niin monella on tapana sanoa. Kilpasuunnistajalla kaikki kilpailut ovat edessä ja on monta mahdollisuutta korjata talven harjoittelun hedelmiä. Viesteihin keskittyvät huiput rikkovat elimistön biorytmiä tekemällä keskellä viikkoa Tiomilaan tähtääviä yöharjoituksia. Harraste- ja kilpasuunnistajat nauttivat taas kerran laadukkaista kuntorasteista rinta rinnan ympäri Suomen. Kaiken pitäisi olla hyvin mutta toisaalta kevät on myös epävarmuuden aikaa. Epävarmuutta omista suunnistustaidoista, omasta kunnosta, olosuhteista ja lopulta lähes kaikesta.

Vaihtuviin tilanteisiin ja epävarmuuteen voi suhtautua monin eri tavoin. Joustavuudesta ja sopeutumiskyvystä on yleensä hyötyä suunnistusmetsässä sekä sen ulkopuolella. Männänrenkaat voi sulattaa paikoituksenvalvojalle kolmen kilometrin autojonon päässä ja nauttia tästä syntyvästä suunnattomasta hyvänolon tunteesta koko loppupäivä. Tai sitten voi suhteuttaa ajatukset vallitseviin olosuhteisiin. Mitä siitä jos saa hyvän kisan päälle ja alle sopivaa aineenvaihdunnallista liikuntaa. On hyvä että kisoja ylipäänsä järjestetään, vaikka maaston notkoissa on lunta ja parkit ovat yhtä kaukana kuin kotipuolen kyläkauppa. Onneksi ei tarvitse tarpoa tuhkassa. Ja toisaalta olihan niillä pitkän talven keväthangilla kiva hiihdellä.

Lenkkipoluilla

Yksi omista kevään suosikkipuuhista on ulkoilu- ja lenkkeilytrendien tarkkailu. Keväällä lenkkipoluille ilmestyy joukko uusia talvella kohtaamattomia ulkoilijoita ja toisaalta se on hyvin ilahduttava huomio. Optimistina toivon että nämä uudet lenkkeilijät ovat valinneet talven aikana vain eri ladut ja salit. Pessimistinä pelkään, että suurin osa on kietoutunut karhuntaljaan ja körötellyt peltilehmällä kauppaan.

Kevätleirimme naapurimaan Göteborgissa avasi silmiäni uudella tavalla. Kaupungin laitamien lenkkipoluilla vilisi ihmisiä niin paljon, että suunnistajana jouduin melkein varomaan polun ylityksiä. Havaitsin, että lenkkipolulla liikkui teknisiä treeniasuja, mutta hyvin paljon myös perinteistä tuulipukua. Koko kansa tuntui olevan liikkeellä. Mieleeni kumpusi vahva slogan menneisyydestä: ”Suomi juoksee”. Mietin samalla mikä on nykypäivän vallitseva kestävyysurheilun ja liikunnan  slogan kotimaassamme. Voisiko se olla  ”reippaana rasteilla” tai ”kansa kartalla”? Suunnistuksessa on potentiaalia, jota jokainen lajin harrastaja toiminnallaan kasvattaa. Se syntyykö potentiaalistamme koko kansaa liikuttava tekijä tai slogan, on vain meistä itsestä kiinni.

Nautitaan keväisistä rasteista!

Timo Mikkola
Timo Mikkola
Facebooktwitterpinterestlinkedinmail