Vuosi 2009 oli toiminnallisesti hyvä

Suunnistusvuosi 2009 oli toiminnallisesti erittäin hyvä, sillä tavoiteltu kasvu toteutui mainiosti mm. kilpailujen ja kuntosuunnistusten osallistujamäärien nousuna.

– Tapahtumien osallistujamäärien kasvu osoittaa, että suunnistus on hyvässä huudossa harrastajien keskuudessa. Esimerkiksi isot päätapahtumamme kiinnostavat niin suunnistajia, ei-suunnistajia kuin yhteistyökumppaneitakin, tiivisti Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Kulmala viitaten mm. Jukolan viestin jatkuvaan kasvuun.

Taloudellisesti vuosi 2009 ei ollut aivan yhtä hyvä kuin toiminnallisesti. Liittovaltuuston kevätkokouksessaan Helsingissä hyväksymä vuoden 2009 tilinpäätös jäi lievästi alijäämäiseksi, sillä tulos oli vajaa 5000 euroa miinuksella. Liiton oma pääoma on kuitenkin edelleen tukevasti positiivinen.

– Hyvä, että tämmöisenä aikana talous on pidetty hanskassa. Olemme sitkeästi rakentaneet omaa pääomaa, jotta kestämme nämä pienet töyssyt joutumatta taloudellisiin ongelmiin, korosti Suunnistusliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Timo Peltola.

Suunnistusliiton liittovaltuusto työsti kokouksensa lisäksi myös strategiaa vuosille 2011-2015.

– Nyt hankittiin raaka-aineita jatkotyöstöön eli ohjeistusta siitä, mitä liiton toiminnoille ja suunnistukselle pitäisi tehdä ja mihin paukkuja jatkossa pitäisi suunnata, korosti Suunnistusliiton puheenjohtaja Kirre Palmi.

Liiton uusi strategia on tarkoitus hyväksyä syksyn liittovaltuustossa.