Merkittävä korotus Suunnistusliiton valtionapuun

Suomen Suunnistusliiton veikkausvoittovaroista saama valtionapu kasvaa merkittävästi tälle vuodelle.

Opetusministeriö on myöntänyt Suunnistusliitolle 875 000 euron valtionavun, joka on lajiliittovertailussa seitsemänneksi suurin. Suunnistusliiton valtionapu sisältää 235 000 euron karttamäärärahan.

Viime vuodesta liiton valtionapu on kasvanut 75 000 euroa. Kasvusuunta on ollut vahvasti ylöspäin jo useana vuonna peräkkäin.

– Tämä kasvu kertoo varmasti parhaiten siitä, että meillä toiminta on laajaa ja tasapainossa. Tämä ei ole yksin liiton toiminnan ansiota, vaan iso kiitos kuuluu myös seuroille ja alueille, Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Kulmala muistuttaa.

Vuosittaisen valtionavun lisäksi aktivoituu myös vuoden 2013 Vuokatissa pidettävien MM-kisojen erityiskarttaraha, jonka lopullinen suuruus tarkentuu lähiaikoina.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail