Heli Jukkola sairaslomalla tähystysleikkauksesta

Heli Jukkolan vasen lonkka tähystettiin tiistaina. Kevään ajan Jukkolan täysipainoista harjoittelua vaivannut vamma tutkittiin ja korjattiin operaatiossa.

Jukkolan mukaan edessä on parin kuukauden sairasloma.

– Parin kuukauden kuluttua pääsen palaamaan normaaliin harjoitteluun, mikäli paraneminen sujuu odotusten mukaisesti.

Vuonna 2007 pitkän matkan maailmanmestaruuden voittanut Jukkola sanoo suhtautuvansa tilanteeseensa realistisesti, eikä ajattele toistaiseksi loppukauden kilpailuja.

– Nyt kuntoudutaan päivä kerrallaan. Mahdollista kilpailemisen ajankohtaa en mieti yhtään ennen kuin pääsen taas aloittamaan harjoittelun täysipainoisesti, toteaa Jukkola.