Tamperelainen Hanna-Maija Mäkelä aloitti suomalaisista parhaiten hiihtosuunnistajien Keski-Euroopan kiertueen, joka käynnistyi lauantaina Itävallan Abtenaussa. Mäkelä sijoittui keskimatkan kilpailussa toiseksi runsas kaksi minuuttia kisan voittajalle Ruotsin Helene Söderlundille hävinneenä.
– Olin itsekin yllättynyt näin hyvästä sijasta, vaikka isoja virheitä en tehnytkään. Söderlund sai minut lopussa kiinni, hän oli varmaan mennyt aika puhtaasti, Mäkelä kertasi kisaa jälkikäteen.
Hiihtosuunnistuksen Ski-O Tour jatkuu jo sunnuntaina pitkän matkan kilpailulla. Se jää Mäkelän osalta kiertueen viimeiseksi.
– Kierrän vain kaksi kisaa, ja palaan huomenna jo Suomeen. Sinällään tämä oli hyvä, että sai kunnon kisaa alle ja kansainvälistä vertailukohtaa. Vauhti tuntuu olevan ihan kohtuullisella mallilla, Mäkelä arvioi.
Suomalaisista kymppisakkiin sijoittui myös Hannele Tonna, joka oli kahdeksas yli neljä minuuttia kärjelle jääneenä. Miehissä parhaana suomalaisena oli Staffan Tunis, joka oli myös kahdeksas runsas kaksi minuuttia hitaampana kuin voittaja, Ruotsin Peter Arnesson. Tunisin ero kolmanteen sijaan oli kuitenkin vain 21 sekuntia.
– Reitinvalinnoilla tuli tänään takkiin. Kisa käytiin avoimella alueella, jossa oli isoja korkeuseroja ja eri reitinvalintavaihtoehdoilla tuli suuria eroja, kertoi Suomen hiihtosuunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Jukka Lanki.
Hiihtosuunnistuksen Ski-O Tour, 1. osakilpailu
Keskimatkan tulokset, Itävalta
Miehet: 1) Peter Arnesson SWE 40.22, 2) Eduard Hrennikov RUS 41.13, 3) Andrei Lamov RUS 42.22, 4) Andrei Grigorev RUS 42.30, 5) Lars Moholdt NOR 42.31, 6) Andrei Gruzdev RUS 42.35, 8) Staffan Tunis FIN 42.43, 12) Jarkko Urpalainen FIN 43.55, 35) Janne Keisanen FIN 51.42, 41) Olli-Markus Taivainen FIN 53.00.
Naiset: 1) Helene Söderlund SWE 39.14, 2) Hanna-Maija Mäkelä FIN 41.24, 3) Josefine Engström SWE 42.01, 4) Olga NOvikova RUS 42.21, 5) Zlata Borina RUS 42.26, 6) Maria Kechkina RUS 42.27, 8) Hannele Tonna FIN 43.22, 11) Eeva-Liisa Oikarinen FIN 43.34, 13) Laura Salmi FIN 44.17, 26) Tiia Tallila FIN 49.06, 27) Pernilla Tunis FIN 49.13.
Ski-O Tourin jatko-ohjelma:
11.1. pitkä matka/Itävalta
13.1. sprintti/Italia
14.1. pitkä matka/Italia
16.1. sprintti/Sveitsi
17.1. keskimatka (takaa-ajo)/Sveitsi
Lisätietoja: www.skiotour.eu