Rasti-Jussit sai Nuori Suomi sinettitunnuksen laadukkaasta nuorisotoiminnasta tiistaina marraskuun 18. päivänä Seinäjoen kaupungintalolla pidetyssä seuran 35. -vuotisjuhlassa ja kauden päätöstilaisuudessa.
Muutama vuosi sitten Rasti-Jussit hoksasivat, että seura alkoi uhkaavasti ukkoontua. Nuorten aikuisten suunnistajien suhteellinen osuus rasteilla väheni. Niinpä huomio kiinnitettiin lapsiin ja nuoriin. Oli pakko laatia uusi toimintalinja.
Kolme vuotta sitten perustettiin lasten taitoja kehittämään seuran sisälle suunnistuskerho. Mukaan lähti heti satakunta innokasta nappulaa.
-”Toiminnalle oli selvä tilaus”, nuorten vetäjänä toimiva Arto Ikola toteaa. Suunnistusta harrastava luokanopettaja sai ympärilleen hyvän tukijoukon lasten vanhemmista ja seuran senioreista. Iltarasteilla näkee suunnistajaperheitä jopa kolmessa polvessa paapoista ja mummoista lähtien.
Sinetti kertoo seuran toiminnan sisällöstä: kaikki halukkaat pääsevät mukaan toimintaan; tasavertaisuus, lapsilähtöisyys, monipuolisuus ja kasvatuksellisuus ovat toimintaa ohjaavia arvoja ja toiminnasta vastaavat koulutetut ohjaajat. Sinettiä voi hyödyntää seuran ulkoisen imagon kehittämisessä ja seuran toiminnan markkinoinnissa.
Suunnistuksen sinettiseurahaku on parhaillaan käynnissä. Hakuaika päättyy 15.12.2008.