Suunnistuksen nuorten MM-Kulta Venla Niemelle

Suomi sai vihdoin mitalitilin auki, kun nuori tamperelainen Venla Niemi otti ensimmäisen suunnistuksen maailmanmestaruutensa. Mitali tuli keskimatkalta Ruotsin Göteborgissa järjestettävissä nuorten MM-kilpailuissa.

Niemi oli tyytyväinen suunnistukseensa teknisesti haastavalla radalla.

– Lähdin rauhallisesti ja yritin ottaa varmasti. Pysyin keskittymään loppuun asti ja virheitä ei tullut, 17-vuotias lukiolainen kertoo suorituksestaann.

Mitali oli yllätys, vaikka kisat ovatkin sujuneet Tampereen Pyrinnön neitokaiselta.

– En osannut etukäteen odottaa mitalia. Tuntuu kyllä hienolta, ensimmäisiin MM-kilpailuihinsa osallistunut Niemi kertoo.

Tytöissä hopeaa otti Ruotsin Beata Falk, joka hävisi Niemelle hiukan yli puoli minuuttia. Pronssia otti Ranskaan Karine D`Harreville. Marika Teini oli hienosti kuudes jääden 1,18 voittajalle. Aino Leskinen oli 18., Saara Nikkari 32. ja Maija Sianoja 50. Marjo Liikanen loukkaantui ja joutui keskeyttämään.

Taivainen jäi kaksi sekuntia mitalista

Miehissä Pellon Pontta edustava Olli-Markus Taivainen suunnisti itsensä neljänneksi tiukassa kilpailuissa. Alun hyvin juossut nuorukainen teki lopussa kolme isoa virhettä ja jäi lopulta mitalista vain kaksi sekuntia.

Nuorten MM-keskimatka oli pojissa pohjoismaalaisten hallinnassa. Kulta meni Ruotsin Johan Runessonille, hopea Norjan Ulf Forseth Indgaardille ja pronssi Tanskan Sören Bobachille.

Alussa ison virheen tehnyt Leo Laakkonen nosti sijoitustaan tasaisesti läpi kilpailun ja oli lopulta kahdeksas. Aaro Asikainen oli 13., Samu Lehtola 29. ja Vili Niemi 35.

Nuorten MM-kilpailut jatkuvat lauantaina 5.7. pitkällä matkalla ja kisat päättävällä viestillä sunnuntaina 6.7.

Lisätietoa ja täydelliset tulokset. http.//www.gmok.nu/jwoc2008/index.php

Tuloksia, Nuorten MM-kilpailut, Göteborg, Ruotsi,

keskimatka

W20. 1) Venla Niemi Finland 28.29, 2) Beata Falk Sweden 29.03, 3) Karine D`Harreville France 27.28, 4) Anna Forsberg Sweden 27.46, 5) Marika Teini Finland 27.48, 6) Lina Strand Sweden 27.54, 20) Aino Leskinen Finland 33.34, 32) Saara Nikkari Finland 36.07, 50) Maija Sianoja Finland 41.35, Marjo Liikanen kesk.

M20. 1) Johan Runesson Sweden 30.45, 2) Ulf Forseth Indgaard Norway 31.16, 3) Sören Bobach Denmark 31.19, 4) Olli-Markus Taivainen Finland 31.21, 5) Olle Boström Sweden 31.29, 6) Pelle Engstrand Sweden 32.06, …, 8.) Leo Laakkonen Finland 32.16, 13) Aaro Asikainen Finland 34.01, 29) Samu Lehtola Finland 36.23, 34) Vili Niemi Finland 38.23

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail