Kauppi ja Föhr nousivat takaa-ajokisan voittoon

Minna Kauppi ja Tero Föhr kuittasivat makeat ykkössijat Oslon lähistöllä jatkuneessa suunnistuksen maailmancupissa. Suomalaiset ottivat takaa-ajokisan voitot. Päävalmentaja Janne Salmi oli syystäkin tyytyväinen.

– Tänään oli meikäläisillä vahva veto. Kaikki suomalaiset voittivat omat kirikamppailunsa, iloitsi Salmi takaa-ajokisan tuloksesta.

Kauppi lähti matkaan yhdeksäntenä 3.23 perjantain voittajan Norjan Anne M. Hauskenin takaa, mutta nousi tasaisesti voittotaisteluun mukaan. Kauppi nousi toiseksi ja puolitti Hauskenin etumatkan jo ensimmäisellä väliaikapisteellä parin kilometrin suunnistuksen jälkeen.

Kärkipaikalle Kauppi nousi runsaan kahdeksan kilometrin väliajoissa. Maalissa eroa oli neljä sekuntia suomalaisen eduksi. Kisan toinen oli Hausken ja hänen perässään tuli vahva ruotsalaisrintama Helena Janssonin johdolla.

– Toiseksi viimeistä rastia Kauppi ja Hausken etsivät pitkään. Molemmat kyttäsivät vähän toisiaankin, sillä kumpikaan ei malttanut pysähtyä lukemaan karttaa hetkeksi, kertasi päävalmentaja kisan ratkaisua.

Kauppi oli kisassa ainoana suomalaisena, sillä Heli Jukkola paranteli olkapäätään eikä startannut.

Miesten kisa sai yllättävän ratkaisun, sillä kisaa hallinnut Ranskan Thierry Gueorgiou tuli ykkösenä maaliin, mutta muutama minuutti kakkosletkan maaliintulon jälkeen selvisi, että ranskalaiselta oli jäänyt yksi perhoslenkki väliin. Ranskalaiselle tuli siis hylkäys ja voittajaksi nousi Suomen Tero Föhr, jolle voitto oli ensimmäinen kansainvälinen arvokilpailuvoitto.

Mats Haldin oli jo pitkään parhaan suomalaisen tittelissä kiinni, mutta irtiotto ennen neljänneksi viimeistä rastia kostautui.

– Mats teki siihen noin minuutin virheen, ja muut pääsivät jälleen edelle. Tero kukisti toiseksi viimeiselle rastille Ruotsin Emil Wingstedtin, Salmi kertoi.

Haldin oli lopulta neljäs ja Antti Harju sijalla 13. Pasi Ikonen jätti kisan kesken noin tunnin juoksun jälkeen ristiselän ja pakaroiden jumiutuessa.

Suunnistuksen maailmancup, pitkä matka (takaa-ajo)
Tulokset

Naiset: 1) Minna Kauppi FIN 1.28.11, 2) Anne M. Hausken NOR 1.28.15, 3) Helena Jansson SWE 1.31.15, 4) Lina Bäckström SWE 1.31.16, 5) Annika Billstam SWE 1.31.17, 6) Sofie Johansson SWE 1.35.05. Heli Jukkola ei startannut.

Miehet: 1) Tero Föhr FIN 1.43.12, 2) Emil Wingstedt SWE 1.43.16, 3) Daniel Hubman 1.43.44, 4) Mats Haldin FIN 1.44.02, 5) Tue Lassen DEN 1.44.18, 6) Anders Nordberg NOR 1.44.28, 13) Antti Harju FIN 1.51.09. Pasi Ikonen keskeytti.