Suunnistusseuroille seuratoiminnan kehittämiseen tukea 22 000 euroa

Suunnistusseuroille seuratoiminnan kehittämiseen tukea 22 000 euroa

Tänä vuonna myönnettiin lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämistukea 21 suunnistuksen hankkeelle yhteensä 22 000 euroa. Tuen tarve olisi ollut paljon suurempi, sillä suunnistusseurojen jättämiä hakemuksia oli kaikkiaan 52.

Eri lajien urheiluseuroille kehittämistukea myönnettiin 412 hankkeelle yhteensä 450 000 euroa. Urheiluseurat hakivat kehittämistukea peräti 3,3 miljoonaa euroa.

– Jaettu hankeraha on merkittävä taloudellinen tuki suunnistusseuroille. Tuen avulla suunnistusseurat voivat kehittää toimintaansa ja näin parantaa seuratoiminnan laatua. Kehittämistuen avulla seurat pysytyvät myös ottamaan lisää lapsia seuran toimintaan mukaan, toteaa Suunnistusliiton nuorisopäällikkö Anneli Miettinen.

Kehittämistukea myönnettiin tänä vuonna hankkeille, joilla edistetään ohjaajien ja valmentajien osaamista tai jotka lisäävät harrastamismahdollisuuksia lapsille ja nuorille. Lisäksi tuettiin seuroja, joiden tavoitteena on saavuttaa lasten ja nuorten seuratoiminnan laatumerkki, Nuori Suomi –sinetti. Tuet ovat opetusministeriön liikuntayksikön myöntämiä veikkausvoittovaroja.

Kaikki kehittämistukea saaneet hankkeet ovat nähtävissä tästä.

Suunnistuksen tuetut hankkeet:

Lisää harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille:

Anttolan Urheilijat, IF Femman, IF Sibbo-Vargarna, Kalajoen Junkkarit, Maarian Mahti, Rasti-Lukko, RastiPiikkiö, Sumiaisten kunto

Valmentajien ja ohjaajien osaamisen lisääminen:

KOO-VEE, OK Orient, Raja-Karjalan Suunnistajat, SK Vuoksi, Suunta Jyväskylä, Tampereen Pyrintö, Teuvan Rivakka, Ulvilan Ura

Sinettiseurahanke:

Hyvinkään Rasti, Kangasala SK, Kuusankosken Urheiluseura, Rasti-Jussit, SK Pohjantähti

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail