Sprinttiviesti käynnisti suunnistuksen EM-kilpailut Belgiassa. Suomen joukkueelta nähtiin aivan kilpailun loppumetreille asti äärimmäisen vakuuttavaa toimintaa ja joukkue ylitti maaliviivan ensimmäisenä. Valitettavasti viestin draama ei päättynyt siihen, sillä ankkuriosuuden toiseksi viimeinen rasti oli jäänyt leimaamatta.
Kilpailun voittoon suunnisti lopulta Norja, hopealle Sveitsi ja pronssille Ruotsi.
Suomen joukkueessa suunnistivat Inka Nurminen, Akseli Ruohola, Tuomas Heikkilä ja Maija Sianoja.
Hasseltin satama-alueella ja keskustassa käyty kilpailu tarjosi sprinttiviestiä parhaimmillaan ja ankkuriosuudella mukana mitalitaistossa oli vielä neljä maata. Suomi ja Ruotsi aluksi pienellä karkumatkalla muihin nähden, mutta tunnelma tiivistyi puolivälin paikkeilla neljän ankkurin kamppailuksi.

Suomen avaaja Inka Nurminen teki suomalaisen sprinttiviestin historiaa ja tuli vaihtoon kärjessä. Vahvassa vireessä oleva Nurminen totesi osuutensa loppupuoliskolla, että osuuden voitosta lähdetään taistelemaan.
Avaukseen lähdettiin kilpailumuodolle tyypillisesti vauhdilla ja alkuun Nurminen päättikin vain ottaa omat hajontansa mahdollisimman tarkasti. Se tepsi ja Nurminen siirtyi hallitsemaan kilpailua kärjestä.
Ankkuriosuuden jälkeen tuloksen selvittyä Nurminen totesi tällaisten hetkien osuvan joskus suunnistuksessa kohdalle. Vuoden 2024 MM-kilpailujen sprinttiviestissä nähtiin vastaavanlainen tilanne, kun Ruotsin ankkuri Tove Alexandersson otti hopeatilalla olleelle joukkueelle hylkäyksen.
– Totta kai harmittaa, mutta eniten harmittaa Maijan puolesta.
– Joukkueena voitetaan ja joukkueena hävitään, Nurminen korostaa viestien yhteishenkeä.

Toisella osuudella Akseli Ruohola piti pintansa ja välitti viestin heti kärjessä vaihtaneen Norjan kintereillä. Ensimmäisenä toiselle osuudelle päästetty Ruohola myöntää jännittäneensä hieman enemmän lähtöpaikkaansa, kun alkoi näyttää siltä, että Nurminen tulisi vaihtoon kärjessä. Valittamista tilanteesta ei toki löydy.
– Paras mahdollinen lähtöpaikka, Ruohola toteaa.
Vaikka viesti sai dramaattisen päätöksen, Ruohola oli tyytyväinen omaan vireeseen ja uskoo tapahtuneen lisäävän koko joukkueen taistelutahtoa tulevia kilpailuja kohden.

Kolmannella osuudella asetelmat muuttuivat Ruotsin siirryttyä kärkeen Norjan tilalle, mutta Heikkilä jatkoi tasaista linjaa tuli vaihtoon toisena aivan vanavedessä. Heikkilälle meinasi käydä loppumatkasta sama virhe, joka seuraavalla osuudella muodostui joukkueen kohtaloksi.
– Meinasin jättää saman rastin leimaamatta kuin Maija.
Heikkilän pelastukseksi muodostui Ruotsin Martin Regborn, jonka rastille menon Heikkilä huomasi.
Toiseksi viimeisen rastin merkintä ei ollut selkein mahdollinen täysin hapoilla olevalle suunnistajalle radan lopussa.

Ankkuriosuudelle Maija Sianoja lähti Ruotsin Hanna Lundbergin kanssa yhdessä, ja yltyi loistavaan taisteluun. Vaikka kärkinelikko oli radan puolivälin paikkeilla jälleen yhdessä, sai Sianoja Norjan Andrine Benjaminsenin kanssa lisää kaulaa pronssikamppailussa olleisiin Ruotsiin ja Sveitsiin. Voitosta taisteltiin rinta rinnan.
Maaliviivan ylitettyään Sianoja tajusi, että jotain erikoista oli tapahtunut, sillä Benjaminsen oli jäänyt kauas taakse. Dramaattiseen lopputulokseen päädyttiin, kun Sianoja pyrki tekemään ratkaisunsa voittotaistelun kannalta ottamalla oman reitinvalinnan, joka kostautui lopulta rastin väliin jäämisellä.
Dramaattisesta lopputuloksesta huolimatta joukkue esitti suomalaisen sprinttiviestihistorian vahvinta menoa, joten myös tulevilta henkilökohtaisilta matkoilta voi odottaa kovia suorituksia.
Sprinttisuunnistuksen EM-kilpailut jatkuvat torstaina Knock-Out-sprintin karsinnalla.
Tulokset – suunnistuksen EM-sprinttiviesti 27.8.2025, Hasselt, Belgia
1) Norja 1.01.13,2 (Victoria Haestad Björnstad, Eirik Langedal Breivik, Kasper Harlem Fosser), 2) Sveitsi 1.01.33,2, (Natalia Gemperle, Riccardo Rancan, Joey Hadorn, Simona Aebersold) 3) Ruotsi 1.01.37,5, (Alva Sonesson, Jonatan Gustafsson, Martin Regborn, Hanna Lundberg) 4) Tsekki 1.03.23,6,(Jana Pekarova, Jakub Glonek, Tomas Krivda, Tereza Rauturier) 5) Iso-Britannia 1.04.11,0, (Cecilie Andersen, Eddie Narbett, Ralph Street, Grace Molloy) 6) Unkari 1.04.15,6 (Boglarka Czako, Zoltan Budjoso, Marton Csoboth, Rita Maramarosi) …
Suomi hyl. (Inka Nurminen, Akseli Ruohola, Tuomas Heikkilä, Maija Sianoja)

