Vuoden 2025 sprinttisuunnistuksen EM-kilpailut käydään Belgiassa 27.–31.8.
Kilpailumatkoina ovat sprinttiviesti, Knock-Out-sprintti sekä henkilökohtainen sprintti. Tapahtuma on samalla osa suunnistuksen maailmancupin kiertuetta, joten kilpailuissa nähdään urheilijoita myös Euroopan ulkopuolelta.
EM-kilpailut käynnistyvät keskiviikkoillan sprinttiviestillä, jonka kilpailuareenana toimii Hasselt. Kilpailumuodossa juostaan nelihenkisellä joukkueella, jossa naissuunnistajat avaavat ja ankkuroivat ja miehet suunnistavat kaksi väliosuutta.
Knock-Out-sprintin karsinta suunnistetaan torstaina. Perjantain finaaleihin pääsee 36 naista ja miestä. Erävaiheet suunnistetaan kuuden suunnistajan yhteislähtöinä. Knock-Out-sprintin kilpailuareenana toimii Geel.
EM-kilpailut päättyvät sunnuntaina Lierissä henkilökohtaisiin sprintteihin, joiden karsinta käydään aamulla ja finaalit iltapäivällä.

Tuomas Heikkilän valmistautuminen EM-kilpailuihin on sujunut tutulla ja hyväksi havaitulla kaavalla. Vuoden 2023 EM-sprinttikilpailuihin löytyi oikea valmistautumissapluuna, joka toi kaksi pronssimitalia. Lisäksi Heikkilä oli mukana viime vuoden MM-hopeaa voittaneessa sprinttiviestijoukkueessa.
Ennen EM-kilpailuja Heikkilä ehti kilpailla Knock-Out sprintin SM-kilpailuissa, josta tämä otti suomenmestaruuden viimevuotiseen tapaan.
– Yksi ratakisa oli Knock-Outin jälkeen ja se meni ihan hyvin. Sen jälkeen kaikki treenitkin on sujuneet. Suunnistusta on tullut aika paljon ja fyysinen vire tuntuu hyvältä. Odottavaisin mielin kohti kisoja.
Ihan hyvin menneellä ratakisalla Heikkilä viittaa 13.8. Oulussa juostuun Motonet GP -tapahtuman 5 000 metrin kilpailuun, jossa hän juoksi toiselle sijalle kauden kärkiajalla ja omalla ennätyksellään (13.40,79) ja oli paras suomalainen ennen Mika Kotirantaa ja Eemil Helanderia.
Juoksuvauhdista Heikkilän menestys tuskin jää kiinni, sen lisäksi tarvitaan kuitenkin vahvaa otetta kartanlukuun. Heikkilä laskeskelee, että yhteensä kilpailusuorituksia ja harjoituksia kartan kanssa on viimeisen kahdeksan viikon aikana kertynyt 40–50 kappaletta.
EM-kilpailuissa Heikkilä urakoi kaikki kolme kilpailumatkaa.
– Tässä vaiheessa ainoa odotus on, että saa sellaisen oman hyvän suorituksen tehtyä. Sitä perusduunia vaan kisasta toiseen. Sitten katsotaan lopuksi, kuinka korkealla on.

Myös Inka Nurminen voitti Knock-Out-sprintin suomenmestaruuden ja juoksi samana viikonloppuna sprinttiviestin SM-kilpailussa.
– SM:ien jälkeen piti palautella hetki. Oli aika väsynyt. Sen jälkeen on sujunut suunnitelmien mukaan. Täsmätreenejä ja tiettyjä pieniä virityksiä, mutta ei tässä kohtaa enää mitään radikaaleja juttuja tehdä.
Nurminen oli mukana vuoden 2023 EM-pronssille suunnistaneessa sprinttiviestijoukkueessa. Kaupunkiolosuhteissa juostavassa sprintissä on tärkeää etukäteen tietää, mihin on menossa, mutta liikaakaan ei kannata varautua.
– Tietty kuva pitää olla, mutta erityisesti näissä kisoissa odotetaan, että voi olla aika mielenkiintoisiakin talojen avauksia tai lisäaitoja. Pitää olla valmis kaikkeen ja millään ei voi olla täysin valmis siihen mitä tulee vastaan.
Nurminen totesi tuoreen suomenmestaruutensa jälkeen kunnon olevan kaikkien aikojen paras. EM-kilpailujen lopputulosten osalta spekuloinnin tämä pitää itsellään.
– Aina on odotuksia, mutta aika rennoin mielin. On kiva lähteä kisaamaan, kun kunto ja taidollinen puoli on kunnossa.
Sprinttisuunnistuksen EM-kilpailut käynnistyvät keskiviikkona klo. 20.00 Suomen aikaa sprinttiviestillä.

