Suomen mitalitili aukesi Belgiassa sprinttisuunnistuksen EM-kilpailuissa, kun Akseli Ruohola suunnisti Knock-Out-sprintin pronssille. Samalla Ruohola oli ensimmäinen suomalainen finaaleihin arvokilpailutasolla yltänyt miessuunnistaja sprinttisuunnistuksen uusimmassa lajimuodossa.
Kilpailun voittoon suunnisti August Mollen ja hopealle Jonatan Gustafsson. Molemmat ruotsalaisia.

Finaali käynnistyi tarkkailevissa tunnelmissa.
– Alku mentiin aika hiljaa ja kyttäiltiin, loppupätkä jo juostiin. Mutkissa joutui aina olla tosi aktiivinen ja katsoa, ettei kukaan pääse ohi, ja mahdollisesti ottaa siinä sijoja. Olin tehnyt suunnitelmat vikoille rastiväleille jo valmiiksi, Ruohola kertaa ratkaisuhetkiä.
Ruohola oli hyvissä asetelmissa koko finaalin ajan, mutta asetelmat paranivat vielä lopun rasteilla. Edellä juosseet päätyivät huonomman reitille, jolloin Ruohola pääsi kilpailun voittaneen Mollenin kanssa paremmalla valinnallaan edelle.
– Loppu tultiinkin semmoista pientä kujaa, missä piti vaan pitää se sija ja juosta täysiä. Oli kyllä vähän jännittävä tuohon vikalle rastille tullessa, kun maa ihan lainehti, eikä tiedä, kuinka liukasta siinä on. Melkein vauhti pysähtyi siihen rastille.
Sade toikin omat haasteensa kovavauhtiseen sprinttiin, eikä kolareiltakaan vältytty.
Ruoholan tie finaaliin oli vaiherikas, sillä välierissä tämä kaarsi maalisuoralle kahden parhaan joukossa, mutta vieressä juossut Ruotsin Isac von Krusenstiernan juoksulinja tuli liian lähelle, tämä astui Ruoholan kantapäälle ja molemmat miehet kaatuivat maahan. Tapahtuman seurauksena kahden parhaan joukossa kaatumishetkellä maalia lähestynyt Ruohola luonnollisesti nostettiin finaaliin.
– Aika uskomatonta, että kaatumisen kautta pääsi finaaliin. Olin toisena ja yhtäkkiä lähti jalat alta. Tietenkin ajattelin, että se oli siinä. Tieto tuli heti maalissa ja sai heti käännettyä ajatukset finaaliin. Tuli vähän osumaa lonkkaan. Onneksi oli lyhyt väli finaaliin, niin sai pidettyä sen lämpimänä, ettei se kangistunut, eikä se enää kisan aikana haitannut.

Kovaan tulokseen Ruoholalla oli ehdottomasti saumat, mutta ensimmäistä kertaa Knock-Out-sprintin arvokilpailun finaaliin juosseelle MS Parman suunnistajalle oli mitali kuitenkin jonkinasteinen yllätys. Hopeamitalikin meni vain hiuksen hienosti Ruotsiin.
– Koko päivän ollut aika luottavainen. Tietää, että kyllä sieltä löytyy siihen loppuunkin. Koitin olla tosi aktiivinen, että saan pidettyä sen sijan.
Ruohola juoksi hienon osuuden myös keskiviikkona hylkäykseen päätyneessä sprinttiviestissä. Liekö sieltä tarttunut matkaan tarvittava loppupuristus.
– Oli koko päivän semmoinen olo, että haluaa taistella. Olin ajatellut, että finaaliin on rahkeet ja sitten voi tapahtua oikeastaan mitä vaan. Mutta silti ensimmäinen kerta ylipäätään finaalissa ja heti mitali. Jotenkin en olisi heti uskonut.
–Vähän vielä sanaton. Varmaan se myöhemmin realisoituu, mutta aivan uskomatonta.
Elli Punto upeasti EM-Knock-Out-sprintin neljänneksi!
Naisten Knock-Out-sprintin EM-kilpailuissa suomalaisista parasta vauhtia piti Helsingin Suunnistajien Elli Punto, joka suunnisti ennakkoluulottomasti finaaleihin ja jatkoi siellä vakuuttavaa työtä, ollen lopulta kilpailun neljäs. Samalla Punto teki historiaa, ollen lajimuodon korkeimmalle sijoittunut suomalaisnainen arvokilpailutasolla.
Punton edelle ehtinyt kärkikolmikko oli Ranskan Cecile Calandry, Norjan Pia Young Vik sekä Sveitsin Simona Aebersold. Pronssimitalista Punto jäi lopulta kolme sekuntia.

– Alkuun huomasin, että kärkinaiset lähtivät vetämään tosi kovaa, eikä ihan pystynyt vastaamaan ja vähän jäin. Koitin vaan lukea karttaa.
Punto pystyi kuitenkin roikkumaan sitkeästi mukana ja lopussa avautui myös ohituskaista. Punto ja kilpailun voittanut Calandry ottivat oman reitinvalintansa, joka oli piirun verran muita nopeampi valinta.
– Siinä pääsin taisteluun taas mukaan. Mutta ei vielä ihan fysiikka riittänyt loppuun. Oli aika raskasta, mutta oli kyllä siistiä juosta finaalissa. Ihan uskomatonta. En olisi eilen uskonut, kun just ja just pääsi tänne erävaiheeseen, että tulisi tällainen päivä. Oon kyllä tosi tyytyväinen.
Torstaina karsintaryhmänsä viimeisenä erävaiheisiin selviytynyt Punto on vielä juniorisarjalainen. Plakkarissa on kuitenkin esimerkiksi sprintin nuorten maailmanmestaruus vuodelta 2024. Knock-Outin EM-mitalissakin kiinni ollut Punto kertoi finaalipaikan olleen hermostuttava ja suorituksen ajoittain hapuilleen. Juoksuvauhti tasoitti tilannetta.

– Erävaiheet meni hyvin ja juoksu kulki kyllä tänään tosi hyvin. Varsinkin loppu. Tuntui, että löytyi vielä vahvaan loppukiriinkin voimia ja niillä pääsi jatkoon. Koitin lukea karttaa paljon maastossa ja pysyä muiden perässä.
Suorituksen arvoa nostaa vielä se, kuinka paljon kovia ja kokeneempia sprinttereitä Punto jätti taakseen kolmen erävaiheen aikana.
– Oli ihan tosi mieletön kokemus. Niin kuin sanoin, en olisi todellakaan uskonut tällaista päivää ekoista aikuisten arvokisoista. Mutta kyllä nälkää jätti. Tietää, että tosi hyvänä päivänä voi taistella niistä mitaleista. Aika uskomaton fiilis kyllä.
Juniorit pitivät Suomen naisten lippua korkealla päivän kilpailussa, sillä myös vuonna 2009 syntynyt Anni Jantunen raivasi tiensä hienosti välieriin asti.
Suunnistuksen EM-kilpailut päättyvät välipäivän jälkeen sunnuntaina henkilökohtaisiin sprinttimatkoihin.
Tulokset – suunnistuksen EM-Knock-Out-sprintti 29.8.2025, Geel, Belgia
Naiset: 1) Cecile Calandry FRA 8.07,2 , 2) Pia Young Vik NOR 8.09,9 , 3) Simona Aebersold SUI 8.14,6 , 4) Elli Punto FIN 8.17,8 , 5) Natalie Gemperle SUI 8.19,2 , 6) Alva Sonesson SWE 8.30,7
Miehet: 1) August Mollen SWE 7.42,8 , 2) Jonatan Gustafsson SWE 7.45,4 , 3) Akseli Ruohola FIN 7.45,5 , 4) Tomas Krivda CZE 7.46,5 , 5) Timo Suter SUI 7.48,9 , 6) Axel Grandqvist SWE 7.52,0 , 7) Martin Regborn SWE 7.56,6
- IOF Live – Kansainvälisen suunnistusliiton livepalvelu suunnistuksen EM-kilpailuista
- EM-kilpailujen kotisivut
- Eventor – Viralliset tulokset ja lähtölistat
- Suunnistusliiton kuvapankki
Suomalaistulokset neljännes- ja semifinaaleista
Neljännesfinaalit
Miehet QF2: 1) Tuomas Heikkilä 6.36
Miehet QF4: 1) Akseli Ruohola 7.16
Miehet QF5: 4) Teemu Oksanen 6.55
Miehet QF6: 7) Santeri Kirjavainen 7.12
Naiset QF1: 3) Anni Jantunen 8.05, 5) Maija Sianoja 8.15
Naiset QF3: 4) Hanne Hilo 8.05
Naiset QF5: 3) Elli Punto 8.16, 4) Inka Nurminen 8.22
Naiset QF6: 6) Veera Klemettinen 7.58
Semifinaalit
Miehet SF1: 4) Tuomas Heikkilä 7.29
Miehet SF2: (5) Akseli Ruohola 7.53
Naiset SF1: 6) Anni Jantunen 7.51
Naiset SF2: 2) Elli Punto 7.50

