Toteutamme yhdessä seurojen kanssa koulusuunnistuksen teemaviikkoja huhti-toukokuussa. Yhteistyöseurojen haku on nyt käynnissä. Tule mukaan mahdollistamaan innostavia suunnistusaktiviteetteja niin kouluihin kuin varhaiskasvatukseen! Otamme kaikki innokkaat seurat mukaan toteuttamaan Koulu kartalla –viikkoja, eikä ole väliä, vaikka toteutukset olisivat pienimuotoisia.
Kevään ajankohta on mietitty niin, että tapahtumat toimisivat samalla lapsille ja perheille kannustimena lähteä mukaan seurojen suunnistuskoulutoimintaan. Viime vuonna Koulu kartalla -yhteistyöseurat liikuttivat yhteensä yli 10 000 lasta kouluissa, päiväkodeissa ja perheseikkailuissa, ja heistä useita lähti mukaan myös seurojen suunnistuskouluihin.
Suunnistusliiton viestinnässä Koulu kartalla –teemaviikot ovat isosti esillä “virallisilla” Koulu kartalla –viikoilla 14-17, mutta viikkoja voi totta kai jatkaa myös toukokuun puolelle. Osallistuvat seurat saavat tulostettavan materiaalipaketin käyttöönsä ja lisäksi erillisen pihakarttakoulutuksen.
Pihakartalla erinomaisia karttaharjoituksia aloittelijoille
Tammikuun lopulla Nuoriso- ja huippusuunnistusseminaarissa Mikko Ojanaho esitteli kiitellysti monipuolista alkeisopetusta pihakartoilla sekä sitä, millaisia hyvät pihakartat ovat. Tähän liittyen järjestämme kaikille Koulu kartalla –seuroille erillisen pihakartta-koulutuksen keskiviikkona 12.3. klo 20-20.30 Teamsissa. Kokouskutsu toimitetaan Koulu kartalla –seuroille yhdessä materiaalilinkin kanssa ilmoittautumisajan päätyttyä.
Mikon pihakartta- ja harjoitusvinkkejä löytyy Koulu kartalla –sivustolta. Pihakartat ovat myös oiva kohde Nuoren kartoittajan tuelle, jota kannattaa ehdottomasti toiminnassa hyödyntää.
Ilmoita seurasi nyt mukaan toteuttamaan Koulu kartalla -teemaviikkoja 2025!
Ilmoittautuminen 31.1.-16.2.2025
Tutustu teemaviikkoihin