Urheilukoulun tehtävänä on antaa varusmiespalvelusta tai naisten vapaaehtoista palvelusta suorittaville motivoituneille ja lahjakkaille urheilijoille mahdollisuus toteuttaa sotilaskoulutuksen ohessa systemaattista valmentautumista. Urheilukoulussa on palvellut jo 7300 urheilijaa 60 eri lajista vuodesta 1979 alkaen. Urheilukoulu tarjoaa hyvät harjoitteluolosuhteet ja riittävästi aikaa nousujohteista harjoittelua varten varusmiespalveluksen ohessa.
Kesälajien urheilijat aloittavat varusmiespalveluksen IV/23-saapumiserässä Kaartin jääkärirykmentissä 16.10.2023.
Valmennus
Valmennukseen Urheilukoulussa on varattu aikaa kasarmipäivinä 2–8 tuntia (yhteensä noin 12–30 h/vko). Lisäksi harjoitteluun on käytettävissä lähes kaikki illat ja viikonloput (pl. sotaharjoitukset). Urheilukoulu tarjoaa kahdeksan leiriviikkoa valmentautumiseen varuskunnassa tai urheiluopistoilla. Valmennustoiminta toteutetaan koulutettujen sotilasvalmentajien koordinoimana. Pääosa lajeista (mm. suunnistus) osallistuu Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian järjestämään valmennustoimintaan, johon valitut urheilijat sitoutuvat. Urheilukouluun valitut suorittavat valmennuskurssin palveluksensa aikana. Urheilukoulun oma fysioterapeutti tekee urheilijoille lihastasapainokartoituksen palveluksen aikana, minkä lisäksi hän on urheilijoiden käytettävissä vammojen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä palveluksen aikana.
Muita tietoja
Urheilijat palvelevat Urheilukoulussa joko 347 vrk tai 165 vrk. Heidät koulutetaan aliupseereiksi ja miehistöön tiedustelutehtäviin. Parhaiten menestyneet saavat reserviupseerikoulutuksen. Myös reserviupseerikurssi pidetään Urheilukoulussa (Santahamina) ja urheilijat voivat kurssin aikana harjoitella säännöllisesti.
Hakeutuminen
Urheilukoulun hakijoiden tulee edustaa ikäluokkansa kansallista tai kansainvälistä huippua. Valinnat suoritetaan eri lajien asiantuntijalausuntojen sekä pääsykokeissa saatujen tietojen perusteella (haastattelu, psykologiset testit ja fyysiset testit). Urheilukouluun varusmiespalvelukseen tai naisten vapaaehtoiseen palvelukseen voivat hakea myös hierojan ammattitutkinnon suorittaneet henkilöt.
Lokakuun saapumiserään hakevien kesälajien urheilijoiden (mm. suunnistus ja pyöräsuunnistus) on jätettävä hakemuksensa 28.2.2023 mennessä. Valintakokeet järjestetään Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä 30.3. ja 3.–5.4.2023.
Erillisiä hakulomakkeita erikoisjoukkoihin saa Puolustusvoimien nettisivuilta www.puolustusvoimat.fi/asiointi/lomakkeet, aluetoimistoista ja Urheilukoululta. Hakea voi myös sähköisesti osoitteessa https://asiointi.puolustusvoimat.fi. Mikäli asevelvollinen aikoo hakeutua suorittamaan varusmiespalvelustaan Urheilukoulussa, hänen olisi hyvä tuoda asia esille jo kutsunnoissa, jotta asia voitaisiin huomioida palveluspaikkaa ja palvelukseen astumisaikaa määrättäessä.
Tiedustelut
Valmennuspäällikkö
0299 421815
Osoite:
Kaartin jääkärirykmentti/Urheilukoulu
PL 6, 00861 Helsinki