Leimaus-leirin järjestäjät vuosille 2024 ja 2025 on valittu

Suunnistusliitto on päättänyt  seuraavat Leimaus-leirin järjestäjät vuosille 2024 ja 2025. Vuonna 2024 Leimaus-leiri järjestetään Pajulahdessa, jolloin järjestelyistä vastaavat Liikuntakeskus Pajulahti ja Lahden Suunnistajat -37. Vuoden 2025 leirin pitopaikka on Kuortaneen Urheiluopisto ja järjestäjänä opiston lisäksi on Kuortaneen Kunto.

Leimaus-leiri on Suomen Suunnistusliiton vuosittainen lajitapahtuma 8-18 -vuotiaille lapsille ja nuorille. Valtakunnallinen leiri kokoaa noin 1500 osallistujaa ja ohjaajaa nauttimaan hyvistä harjoituksista, oheisohjelmista ja leiritunnelmasta. Ensimmäinen leiri järjestettiin vuonna 1995 ja vuodesta 2010 alkaen Leimaus on järjestetty vuosittain.

– Nykyinen Leimaus-leiri noin 1500 osallistujan tapahtumana on iso ponnistus järjestäjältä ja vaatii myös hyvät olosuhteet sekä harjoitusten että erityisesti majoituksen osalta. Tällä kertaa hakijoita oli neljä, joten selkeästi leiri koetaan myös järjestäjien näkökulmasta kiinnostavaksi tapahtumaksi. Leimaus-leiriä on järjestetty eri puolella Suomea ja erilaisissa maastoissa. Tämä on Leimauksen ehdoton rikkaus ja myös yhtenä perusteena järjestäjien valinnassa. Pajulahti järjestää nyt ensimmäistä kertaa Leimaus-leirin, joten on mukava saada lisää uusia järjestäjiä pitkään historiaan, kertoo Suunnistusliiton nuorisopäällikkö Timo Saarinen.

Tämän kesän Leimaus-leiri Vuokatissa jouduttiin koronan vuoksi siirtämään vuodella eteenpäin, samoin jo aiemmin myönnetyt leirit. Seuraava Leimaus järjestetään Vuokatin urheiluopistolla 7.-10.6.2021.

– Tulevien järjestäjien kanssa pyritään yhteistyössä kehittämään Leimaus-leiriä entistä paremmaksi tapahtumaksi. Vaikka perinteinen konsepti on vahva ja toimiva, on aina hyvä miettiä uudistuksia sekä kehitysideoita avoimin mielin, Saarinen toteaa tulevaisuuden suunnitelmista.