YOLA-leiri Tanskassa nuorten MM-kisojen ajan

Nuorten suunnistusvalmentajien ja -ohjaajien leiri YOLA 2019 (Youth Orienteering Leader Academy)  järjestetään Tanskan Silkeborgissa nuorten MM-kisojen aikaan. Suomesta leirillä ovat mukana Pauli Leinonen ja Jenny Ray.

Leirillä on mukana osallistujia kuudesta eri maasta ja viikon aikana ohjelmassa on kansainvälisen yhdessäolon lisäksi eri maiden suunnistustoiminnan esittelyjä sekä työpajoja lasten ja nuorten suunnistuksen valmennuksesta. Osallistujat ovat mukana myös JWOCin katsojakilpailuissa.

– YOLA-leiriltä haen ideoita valmennus- ja seuratoiminnan kehittämiseen, sekä oppia oman valmennusosaamisen eteenpäin viemiseksi, kertoo  24-vuotias liikuntapedagogiikan opiskelija Pauli Leinonen Jyväskylästä.

Opintojeni ohessa Leinonen toimii Suunta Jyväskylässä seuravalmentajana ja kilpailee Lahden Suunnistajan väreissä.

Suomen YOLA-tiimin toinen jäsen on OK 77:n  24-vuotias kasvatustieteen ja psykologian/liikuntapsykologian opiskelija Jenny Ray.

-Suunnistus on ollut osa elämääni jo vuodesta 1995 ja nykyisin toimin henkilökohtaisena valmentajana sekä OK 77:n nuorisoryhmän valmentajatiimissä, jossa vastaan henkisenpuolen valmentamisesta ja ryhmädynamiikasta. Tulevaisuudessa toivon voivani tukea nuoria ja vähän vanhempiakin suunnistajia omien tavoitteidensa toteuttamisessa. YOLA-leiriltä toivon saavani lisää vinkkejä ja ideoita valmentamiseen sekä uusia kokemuksia ja ystäviä. Under veckan kan ni följa med mitt YOLA äventyr på Instagram @ok77orientering!

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail