EM-palaset loksahtivat kohdilleen

EM-kisat avaavat suunnistuksen kansainvälisen arvokisakauden toukokuussa Sveitsin Ticinossa. Suomen joukkueeseen nimettiin näyttökilpailujen jälkeen kahdeksan naista ja 11 miestä. Valituista Anna Haataja, Lotta Karhola, Joni Hirvikallio ja Elias Kuukka lähtevät ensimmäisiin aikuisten EM-kisoihinsa, mutta heilläkin kaikilla on jo kokemusta maailmancupista.

EM-kisat käydään Ticinossa, Sveitsin eteläisimmässä kantonissa lähellä Italian rajaa. Luvassa on jyrkkiä rinteitä ja korkeuseroja, joihin maajoukkue on leireillä ja harjoituksissa valmistautunut. Kotimaan näyttökisoissa kovaa kevätvirettä näyttänyt Maija Sianoja kilpailee EM-kisoissa lähes koko paletin sprinttiviestiä lukuun ottamatta.

– EM-kisat ovat olleet mielessä ja tavoitteena koko talven. Tavoitteena on jatkaa Sveitsissä tasapainoisia suorituksia suunnistus edellä. Maastojen suhteen on hyvät fiilikset, sillä olen siellä leireillyt muutamia kertoja. Urakka on rankka, mutta onneksi siellä on myös välipäiviä, Sianoja ennakoi.

MS Parmaa edustava Sianoja lähtee toisiin EM-kisoihinsa, sillä hän oli mukana 2014 Portugalissa. Takana on ehjä harjoitustalvi ja itseluottamusta nostattanut kevätkunto.

– En ole ollut edustustehtävissä muutamaan vuoteen, ja välillä tuli turhautumistakin. Nyt palaset ovat loksahtaneet kohdilleen, fysiikka on hyvällä mallilla ja mieli tasapainossa. Kisat lähtivät hyvin käyntiin ja siitä on iloinen mieli, summaa Sianoja.

Hänen lisäkseen EM-joukkueen urakoitsijoita ovat Sari Anttonen, Anna Haataja ja Marika Teini neljällä kisallaan.

Maajoukkueen päävalmentaja Petteri Kähäri on asettanut joukkueen tavoitteeksi 2-3 mitalia. Kaksi vuotta sitten Suomen saalis oli kaksi mitalia: Marika Teini teki kansainvälisen läpimurtonsa ottamalla keskimatkan pronssia ja naisten joukkue (Sari Anttonen, Teini ja Merja Rantanen) otti EM-kultaa.

EM-kisat poikkeavat MM-kisoista siinä, että Suomella on miesten pitkää matkaa lukuun ottamatta henkilökohtaisilla matkoilla kuusi paikkaa, kun MM-kisoissa starttipaikkoja on kolme. Miesten pitkälle matkalle Suomi saa asettaa kolme miestä. Viesteissä joukkueita nimetään kaksi, joista vain paremmin sijoittunut lasketaan mukaan virallisiin tuloksiin. MM-kisoista poiketen keskimatkalla käydään karsinta.

EM-kisat alkavat sunnuntaina 6. toukokuuta sprintin karsinta- ja finaalipäivällä. Kisojen päätöspäivänä viikkoa myöhemmin kilpaillaan pitkän matkan mitaleista.

EM-kisat nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa Ylen kanavilla.

Suomen joukkue EM-kisoihin

Naiset: Sari Anttonen Keuruun Kisailijat (sprintti, keskimatka, pitkä matka ja viesti), Sofia Haajanen SK Pohjantähti (keskimatka ja pitkä matka), Anna Haataja SK Pohjantähti (sprintti, sprinttiviesti, viesti ja pitkä matka), Lotta Karhola Tampereen Pyrintö (keskimatka, viesti ja pitkä matka), Kirsi Nurmi IFK Göteborg (sprintti, keskimatka ja viesti sekä varalla sprinttiviestiin), Anna Närhi IFK Göteborg (sprintti ja sprinttiviesti sekä varalla viestiin), Maija Sianoja MS Parma (sprintti, keskimatka, viesti ja pitkä matka), Marika Teini SK Pohjantähti (sprintti, keskimatka, viesti ja pitkä matka). Tuulia Viberg MS Parma on varalla sprintissä, keskimatkalla ja pitkällä matkalla.

Miehet: Hannu Airila Kalevan Rasti (keskimatka, pitkä matka sekä varalla viestiin), Joni Hirvikallio Koovee (sprintti), Miika Kirmula Kalevan Rasti (sprintti, viesti sekä varalla keskimatkalle), Elias Kuukka Tampereen Pyrintö (keskimatka, viesti, pitkä matka sekä varalla sprinttiin), Jesse Laukkarinen Paimion Rasti (sprintti), Aleksi Niemi Tampereen Pyrintö (sprintti, keskimatka, viesti sekä varalla sprinttiviestiin), Olli Ojanaho Helsingin Suunnistajat (keskimatka ja viesti), Fredric Portin Paimion Rasti (keskimatka, viesti ja pitkä matka), Topi Raitanen Helsingin Suunnistajat (sprintti ja sprinttiviesti), Otto Simosas Tampereen Pyrintö (sprintti ja sprinttiviesti), Olli-Markus Taivainen Navi (keskimatka ja viesti sekä varalla pitkälle matkalle).

EM-ohjelma

6.5. Sprintti (karsinta ja finaali)
8.5. Keskimatkan karsinta
9.5. Keskimatkan finaali
10.5. Sprinttiviesti
12.5. Viesti
13.5. Pitkä matka
Kisasivut