Tarkkuussuunnistajat aloittivat kilpailut normaalimatkalla. Avoimen sarjan kilpailua johtaa ensimmäisen kisapäivän jälkeen Italian Michele Cara pisteen erolla Antti Rusaseen. Myös muut avoimen sarjan kilpailijat onnistuivat hyvin. Jari Turto lähtee lauantain toiseen kilpailuun sijalta yksitoista ja Marko Määttälä sijalta viisitoista. Molemmat ovat kuitenkin vielä mukana mitalitaistelussa, sillä eroa kärkeen on vain kaksi pistettä.
Paralympiasarjassa Pekka Seppä sijoittui kuudenneksi, mutta on vielä iskuetäisyydellä mitaliin. Kari Pinolan sijoitus oli kahdeksastoista.
Päivän kilpailu käytiin hienossa lehtimetsässä. Yön ja aamupäivän sade pehmitti polut osin kuravelliksi ja etenkin pyörätuolilla liikkuvien kilpailijoiden avustajat joutuivat koville.
Torstaina on vuorossa tempon karsintakilpailu, johon osallistuvat suomalaisista MM-kisojen ensikertalainen Lauri Mäkinen, Jari Turto, Marko Määttälä ja Antti Rusanen. Kisassa on mukana yli 80 kilpailijaa, joista 36 parasta saa paikan perjantain finaaliin.
Lisää tuloksia ensimmäisen päivän kartat löytyvät kisasivuilta.