Luhalahdessa Ikaalisissa sunnuntaina järjestetyn SM-keskimatkan voittajiksi juoksivat Fredric Portin ja Tampereen Pyrinnön Saila Kinni. Ennakkosuosikkeina Portin ja Kinni ovat ehtineet tottua kärkisijoihin jo tällä kaudella, sillä samainen kärkikaksikko kipusi myös Huippuliigan ensimmäisen osakilpailun voittajiksi.
Kinnin valtti suunnistuksen sujuvuus näkyy erityisesti keskimatkalla, eikä tamperelaisen suoritus tälläkään kertaa jättänyt kylmäksi. Vahvasti aloittanut Kinni voitti toiseksi tulleen Merja Rantasen puolella minuutilla lopun virheestä huolimatta.
– Neljännentoista rastin pummaus harmittaa. Lähdin kiertämään jyrkännettä, olisi pitänyt vain käyttää kompassia.
Kinnillä on takanaan vahva kevät niin kilpailun kuin harjoittelunkin suhteen, joten tavoitteet tulevalle ovat korkealla. Sunnuntain kisasta erityisesti Ikaalisten maasto ja kisan radat keräävät Kinniltä kehuja.
– Rata ja maasto olivat hyvät ja sopivan haastavat, siis parasta mitä voi suunnistajalle tarjota.
SM-pronssin jakoivat Kangasala SK:n Outi Hytönen ja Tampereen Pyrinnön Sonja Kyrölä, jolle SM-mitali oli ensimmäinen aikuisten sarjassa.
– Hyvän alkukevään jälkeen oli hienoa lähteä finaaliin. Se kyllä jännitti hirveästi ja olin finaaliin vähän ylilatautunut. Ykköselle mentäessä tuntui, ettei kartta pysy kädessä. Tein alussa pari tyhmää reitinvalintaa ja Kinni sai kiinni. Sen jälkeen oli hieno huomata, että pysyin Sailan kyydissä sekä suunnistuksessa että juoksuvauhdissa, Kyrölä iloitsi kisan jälkeen.
Miesten voitto ylivoimaisesti Portinille
Fredric Portin suunnisti miesten kisan voittajaksi ajassa 37.28. Odotettu voitto irtosi reilulla lähes minuutin erolla toiseksi tulleeseen Tampereen Pyrinnön Severi Kymäläiseen. Myös Portin piti maastoa kiinnostavana.
– Olen erittäin tyytyväinen. Odotin vaativaa maastoa, ja sitä se olikin. Tein jotakin pieniä virheitä, mutta mitään suurempaa ongelmaa ei ollut.
Portinin päätavoite tulevalle kaudelle on Ison-Britannian MM-kisat.
– Tavoite on totta kai onnistua MM-kisoissa, mutta myös Jukola on hyvin tärkeä kilpailu, jota odotan innolla, Halden SK:n väreissä suunnistava Portin muistutti.
Kymäläinen teki radan loppuosalla virhettä noin minuutin edestä, mutta oli SM-hopeaansa tyytyväinen.
– Tiesin, että vauhti riittää mitaleille, jos vain pystyn juoksemaan puhtaasti. Siihen olen tyytyväinen, että paketti pysyi kasassa.
Nuorten maailmanmestaruuden viime kesänä voittanut Miika Kirmula oli pitkään mitalivauhdissa, mutta lopun virhe ja silmään tökännyt oksa pudottivat Kirmulan lopulta sijalle 11.
Kisan tulokset