Euromeeting päättyi Sari Anttosen pitkän kolmossijaan

öteborgissa juostussa Euromeetingissä suomalaisia nähtiin joka päivä kolmen parhaan joukossa. Viimeisenä päivänä pitkällä matkalla parhaan suomalaissuorituksen teki jälleen Sari Anttonen, joka sijoittui rankalla pitkällä matkalla kolmanneksi vajaan neljän minuutin erolla Ruotsin Tove Alexanderssoniin.
– Aika hyvin oli homma hallussa koko kisan ajan. Reitinvalinnoista en nyt osaa vielä täysin sanoa, mutta suurempia koukkuja ei oikeastaan tullut, Anttonen kertoi suorituksestaan.
Keskimatkallakin toiseksi sijoittunut Anttonen oli varsin tyytyväinen viikonlopun suorituksiinsa.
– Kun näiden kakkos- ja kolmossijojen lisäksi eilinen sprintti meni varsin hyvin, ei voi olla muuta kuin tyytyväinen tähän viikonloppuun, Anttonen iloitsi tämän hetken kunnostaan.
Miehissä raskaan kisan voittoon suunnisti jälleen Sveitsin Martin Hubman. Maajoukkueen päävalmentajan Juha Tainin mukaan monilla suomalaismiehillä oli päivään hyvät jalat alla, mutta täyteen ahdettu 1:15 000 kartta oli tuottanut vaikeuksia.
– Oikeastaan vain Toni Saaren seitsemäs sija oli miehissä kiitettävän arvosanan ansainnut suoritus. Paljon on tekemistä pitkän matkan kisoissa ja kartasta tolkun saamisessa. Saman kartoittajan kartoilla juostaan kahden vuoden päästä Ruotsin MM-kisoissa, joten pitääkin ottaa työn alle maasto- ja karttatyyppiin tutustuminen, Taini suunnitteli tulevaa.
Göteborgin suunnistusviikonloppu sujui kaiken kaikkiaan varsin mukavissa suomalaistunnelmissa. Joka päivä ainakin yksi suomalainen nähtiin kolmen parhaan joukossa, ja monelle arvokisaensikertalaisille kertyi kullan arvoista kokemusta.
– Meillä oli täällä nyt useampia suunnistajia, jotka varmasti tosissaan tähtäävät Ruotsin MM-kisoihin. Hyvä fiilis viikonlopusta kokonaisuudessaan jäi, vaikka viimeinen päivä oli joukkueen kokonaissuorituksilta selkeästi heikoin, Taini veti yhteen viikonlopun saldon.
Euromeetingin pitkän matkan kuusi parasta ja suomalaisten tulokset:
Miehet: 1)Martin Hubman SUI 1.32.36, 2) Anton Östlin SWE 1.33.21, 3) Rasmus Andersson SWE 1.33.37, 4) Anton Johansson SWE 1.33.43, 5) Vincent Coupat FRA 1.34.49, 6) Albin Ridefelt SWE 1.35.30, 7) Toni Saari FIN 1.35.36, 11) Mikko Sirén FIN 1.37.52, 12) Mårten Boström FIN 1.38.46, 19) Vili Niemi FIN 1.42.10, 22) Einari Heinaro FIN 1.42.58, 23) Otto Simosas FIN 1.44.03, 26) Aleksi Anttolainen FIN 1.44.22, 27) Severi Kymäläinen FIN 1.44.49, 28) Mikko Huhtinen FIN 1.45.18, 29) Aleksi Niemi FIN 1.45.45, 31) Fredric Portin FIN 1.46.44, 40) Miika Suominen FIN 2.12.38. Jesse Laukkarinen dsq.
Naiset: 1) Tove Alexandersson SWE 1.19.13, 2) Alva Olsson SWE 1.20.29, 3) Sari Anttonen FIN 1.23.11, 4) Sara Hagström SWE 1.23.44, 5) Amelie Chataing FRA 1.24.28, 6) Josefina Engström SWE 1.25.03, 8) Marjo Liikanen FIN 1.27.39, 11) Marika Teini FIN 1.28.18, 16) Venla Niemi FIN 1.29.37, 20) Miia Niittynen FIN 1.31.15, 23) Sofia Haajanen FIN 1.32.16, 24) Sanni Kivelä FIN 1.33.06, 28) Sari Nurmela FIN 1.35.43, 33) Tuulia Viberg FIN 1.48.43. Hanna Raitanen dsq, Kirsi Nurmi dsq.